Ilmastonmuutoksen hillitsemisen tavoitteet sekä tuulivoimaloista saatavat kiinteistöverot kannustavat kuntia, kaupunkeja ja tuulivoimayhtiöitä suunnittelemaan tuulivoimahankkeita kiihtyvällä nopeudella.
Arkijärjen vastaisesti tuulivoimaa sijoitetaan pois muun teollisuuden ja rakennettujen alueiden läheisyydestä: metsäisille, hiljaisille alueille, pois kaupungissa ja taajamissa asuvien “takapihoilta”.
Paine kasautuu erityisesti poronhoitoalueelle. Pohjois-Pohjanmaalla on jo nykyisellään Suomen maakunnista eniten tuulivoimaloita. Ii on yksi tuulivoimatuotannon suurkunnista, ja nyt myös Oulun kaupunki on ilmoittanut edistävänsä tuulivoimatuotantoa.
Poronhoito on pitkän historian omaava maankäyttömuoto koko poronhoitoalueella. Oulun alueellakin se on tärkeä osa kulttuuriperintöä ja tukee kauempana kaupungista sijaitsevien kylien elinvoimaisuutta.
Poronhoito-oikeus ja siihen kiinteästi kuuluva vapaa laidunnusoikeus on ikiaikainen nautintaoikeus, joka on suoraan poronhoitolailla turvattu erityinen oikeus. Alueidenkäytön suunnittelussa poronhoidon toimintaedellytykset on turvattava. Nyt poronhoidon oikeudet uhkaavat kuitenkin polkeutua uuden energiantuotannon innon jalkoihin.
Poronhoito on historiallisesti aina antanut tilaa muille maankäyttäjille. Paliskuntien alueella on paljon muuta maankäyttöä: isoja teitä, rautatie, turvetuotantoa, viljelyksiä, asutusta, voimajohtolinjoja, laajamittaista metsätaloutta ja useita toiminnassa olevia tuulivoimatuotannon alueita.
Kokemusta haitallisista vaikutuksista ja menetyksistä poronhoidolle on karttunut, ja jäljellä olevien laidunalueiden merkitys on korostunut. Tuulivoimaa suunnitellaan lähtökohtaisesti alueille, jossa ei ole asutusta.
Viime aikoina vähentynyt turvetuotanto on herättänyt toiveita, että porolaitumia pystyttäisiin palauttamaan ja ennallistamaan.