Jokainen Hevoshullu -sarjakuvalehden avannut muistaa takuuvarmasti Lena Furbergin Pollen. Tuon hullunkurisen näköisen ponin, joka muistuttaa toimissaan pitkälti Karvinen-kissaa. Pollen rakastaa laiskottelua, himoitsee vadelmavenekaramelleja ja aiheuttaa omistajalleen Emmalle harmaita hiuksia monenlaisilla toilailuillaan.
Furberg, joka on piirtänyt Pollea jo pian 35 vuotta, aloitti sarjakuvapiirtäjän uransa 15-vuotiaana hauskan sattuman kautta.
"Olin voittanut Ponnybilderna-lehden arvonnassa julisteen, jota ei kuitenkaan alkanut kuulua. Lähetin lehteen tiukkasävyisen palautteen, ja paperin laitaan piirtelin luimistelevia ja pukittelevia poneja. Lehdestä soitettiin miltei saman tien ja kysyttiin, voisinko alkaa piirtää heille sarjakuvaa. Sen julisteenkin sitten lopulta sain", Furberg muistelee hymyssä suin.
Furberg oli piirrellyt lapsesta lähtien. Hänen isänsä työskenteli kirjakaupassa, joten erilaisia kyniä ja papereita oli aina saatavilla.
Sarjakuvien piirtäminen oli kuitenkin kokonaan toinen juttu kuin yksittäisten kuvien.
"Sarjakuvassa kun täytyy olla juoni ja tarinassa jokin koukku. Kaikkein vaikeinta sarjakuvissa ovat kuitenkin alusta lähtien minulle olleet miljööt. En pidä teknisten vempeleiden kuten autojen ja polkupyörien piirtämisestä. Jos saisin valita, kaikissa kuvissani olisi taustalla vain metsää", Furberg huokaa hymyillen.
Humoristinen Polle julkaistaan samanaikaisesti Hevoshullussa ja ruotsalaisessa Min Hästissä. Sen lisäksi ruotsalaispiirtäjä kuvittaa sarjakuvan muotoon myös muun muassa tositarinoita legendaarisista kilpahevosista. Vastikään ilmestyneeseen Hevoshullun 35-vuotisjuhlanumeroon Furberg piirsi sarjakuvan suomenhevostamma Jehun Viimasta.
Kun Furbergia pyydetään piirtämään Polle, kuva alkaa syntyä paperille kuin itsestään.
"Polle on näköjään tänään hyvällä tuulella", piirtäjä vitsailee.
Furberg vakuuttaa, ettei Polle-sarjakuvan juonta ole vaikea keksiä, monipuolinen poni kun keksii itse tarinansa ja mielentilansa.
"Oikeastaan se menee niin, että Polle vain kertoo minulle mitä on viime aikoina puuhaillut, ja minä piirrän tarinan kuviksi. Yhteistyömme sujuu siis varsin mutkattomasti", Furberg nauraa.
Pollen äitihahmo kyllästyy nopeasti värittämään tussilla suojattinsa mustaa harjaa.
"Tämä on se vaihe, jonka mieheni John yleensä tekee", hän paljastaa.
Piirtäjä itse luonnostelee siis oikeastaan vain sarjakuviensa ääriviivat. Jossain vaiheessa Furbergin sarjakuvat kävivät Malesiassa väritettävinä.
"Siellä ei ymmärretty lainkaan lunta, joten eräässäkin sarjakuvassa kaikki lumi oli väritetty ruskeaksi. Hevoset siis tarpoivat polviaan myöten mudassa!"
Joskus tarinoita sarjakuviin tulee myös lapsilukijoilta.
"Ja lasten äideiltä! Pollea ja muita sarjakuviani luetaan jo toisessa polvessa, se tuntuu uskomattomalta."
Kouluja Furberg ei ole sarjakuvapiirtämiseen käynyt, vaan opetellut ammattinsa itsekseen. Esikuvikseen hän mainitsee muun muassa hevosvalokuvaaja Robert Vavran sekä sarjakuvien puolelta Lassin ja Leevin sekä Ressun.
Monenlaiset tyylit varmistavat sen, ettei piirtämiseen ehdi kyllästyä.
"Kun kyllästyn Polleen, alan piirtää vaikkapa yksisarvisia. Rakastan yksisarvisia, ja olen tehnyt niistä myös viime aikoina paljon vesivärimaalauksia. Se on uusi aluevaltaukseni. Toivoisin, että maalaamiseen jäisi enemmän aikaa, mutta sarjakuvapiirtäjän dead linet tulevat eteen tämän tästä, niin kuin kenellä tahansa freelancerilla."