Nyt ei ole aika sättiä muita siitä, mitä joidenkin olisi pitänyt tehdä joskus, vaan saada Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaan vuodot kuriin ja toiminta kestävälle pohjalle.
Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksen jätevesialtaan vuoto on yksi Suomen teollisuushistorian suurimmista ympäristöonnettomuuksista. Tätä tausta vasten on kummallista, että kesken vuodon korjausyritysten ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) katsoo peruutuspeliin ja moittii edellisen hallituksen ministereitä siitä, että kaivoksen toimintaa olisi pitänyt valvoa paremmin.
Kun hätä on käsissä, tällainen sormilla osoittelu on typerää politikointia, joka ei hyödytä mitään. Nyt täytyy kaikki panokset - myös ympäristöministerin – panna siihen, että jätealtaan vuodot saadaan varmasti tukittua ja jätevesien käsittely kestävälle pohjalle. Vasta kun katastrofi saadaan lopullisesti torjuttua, on aika puntaroida, mikä on mennyt pieleen missäkin vaiheessa.
Edellisen hallituksen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.), jonka perheellä on merkittäviä omistuksia Talvivaarassa, sanoi aivan oikein, että jos joku on syyllinen, se on toiminnanharjoittaja, yritys. Syyllisyyskysymykset ratkaistaan oikeusvaltiossa omia teitään, niin kuin nyt tehdään: ensin tutkitaan ja sitten tuomitaan. Tuomioiden jaon aika on myöhemmin.
Siinä, mitä Talvivaarassa on tapahtunut, ei ole mitään kaunistelemista. Ympäristöonnettomuus on mittasuhteiltaan valtava ja sisältää suuren katastrofin aineksia.
Juuri nyt tilanne ollaan saamassa hallintaan ja vuodot tukittua. Tästä on vielä matkaa siihen, että kaivoksen ympäristöhuolto olisi kestävällä pohjalla.
Jäteallas ei vuotanut ensimmäistä kertaa, joten kaivosyhtiön on yhdessä ympäristöviranomaisten kanssa tehtävä perusteellinen arvio siitä, miten vastaava voidaan jatkossa estää.
Tällaista ei olisi saanut sattua tähänkään mennessä, vielä vähemmän tämän jälkeen.
Vastuu kaivoksen jätteistä ei rajoitu vain siihen aikaan, kun kaivos on toiminnassa, vaan vastuu on ikuinen. Kaivosalueiden jätteiden käsittelyt on ratkaistava sillä tavalla, etteivät jätevedet ja pölyt vahingoita ympäristöä myöhemminkään.
Vaikka Talvivaara on jo aiheuttanut vahinkoa ympäristöön, kaivos on vasta elinkaarensa alkuvaiheessa. Vielä on mahdollisuus korjata virheet ja toimia toisin.
Kaivosyhtiön kannalta tilanne on vaikea. Sen toiminta on taloudellisesti ollut vahvasti tappiollista. Osakekurssikin on suorastaan romahtanut vuoden aikana.
Työpaikoista kärsivälle Kainuulle Talvivaaran taloudellinen merkitys on valtava. Tämä ei kuitenkaan oikeuta yhtiötä toimimaan ympäristöä saastuttavalla tavalla etenkin, kun siitä kärsivät muut elinkeinot, etunenässä matkailu.
Talvivaaran kaatuminen ympäristöonnettomuuden seurauksena ei ole kenenkään etu. Jos yhtiö saa tilanteen hallintaan ja tuotannon pyörimään, sillä on kaikki edellytykset hoitaa ympäristöasiat kuntoon. Jos käy huonosti, vastuut kaatuvat lopulta valtion ja sitä kautta veronmaksajien kontolle.
Halpahintainen poliittisten irtopisteiden keruu on se, mitä nyt vähiten kaivataan.
”Talvivaaran kaatuminen ei ole kenenkään etu. Jos yhtiö saa tilanteen hallintaan ja tuotannon pyörimään, sillä on kaikki edellytykset hoitaa ympäristöasiat kuntoon.”