Mielenosoittajan estivät jälleen koeporaukset Sodankylän Viiankiaavalla perjantai-iltana.
Lapin poliisilaitos kertoo tiedotteessaan käyneensä selvittelemässä tilannetta , sillä mielenosoitus esti työmaan toiminnan. Seurue poistui lopulta poliisin käskystä.
Paikalla olleet mielenosoittajat olivat Elokapina-liikkeestä, joka on järjestänyt joulu- ja tammikuun aikana alueella jo useita mielenosoituksia. Pelkästään kuluneella viikolla mielenosoittajat olivat paikalla maanantaina, keskiviikon ja torstain välisenä yönä sekä nyt perjantaina. Perjantaina mielenosoittajat poistuivat poliisin kehotuksesta kymmenen jälkeen illalla.
Elokapinasta kerrotaan, että mielenilmauksia on tarkoitus järjestää vielä lisää.