Poliisi joutui puut­tu­maan nuorten au­toi­li­joi­den räl­lää­mi­seen Kaak­ku­ris­sa

Oulun poliisi puuttui lauantai-iltana nuorten häiritsevään autoiluun Kaakkurissa.  

Poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että Bauhausin parkkialueelle kokoontuneet nuoret polttivat  kumia ja kaasuttelivat siihen malliin, että poliisi joutui rauhoittamaan tilannetta. 

Poliisin mukaan ohjeistus riitti, eikä tilanteesta kirjattu rikosilmoituksia. Poliisin ei myöskään tarvinnut puuttua kokoontumisrajoituksiin, sillä paikalla olleet pysyttelivät pääasiassa sisällä autoissa. 

Oulussa liikkui lauantaina myös mopomiitti, jossa oli mukana runsaasti mopoja ja mopoautoja. Poliisi kertoi alkuillasta saaneensa miitistä pari ilmoitusta, mutta se ei aiheuttanut poliisille erityisiä tehtäviä.