Poliisi epäilee, että nuori naispotilas joutui henkirikoksen uhriksi sairaalassa Salossa yli kolme vuotta sitten.
Tapausta tutkitaan epäiltynä murhana, koska uhri oli poliisin mukaan puolustuskyvytön. Uhrista löytyi oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa propofoli-nimistä nukutuslääkettä, jolle ei löytynyt selitystä tälle tehdyistä hoitotoimenpiteistä.
– Sitä kautta epäilyt heräsivät. Kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiat ovat salaisia, mutta voidaan sanoa, että tällä lääkeaineella ja menehtymisellä on syy-yhteys, kertoi STT:lle tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Kainonen Lounais-Suomen poliisista.
Epäilty henkirikos tapahtui vappuaattona 2017 Turun yliopistollisen keskussairaalan Salon sairaalassa. Poliisi on kuulustellut murhasta epäiltynä useampia ihmisiä, joista ainakin osa kuului tekoaikaan sairaalan hoitohenkilökuntaan. Ketään ei kuitenkaan ole missään vaiheessa otettu kiinni.
– Sekä epäiltyjä että todistajia on kuulusteltu aktiivisesti kesän aikana. Siihen joukkoon kuuluu henkilökuntaa sekä muuten sairaalassa tekoaikaan olleita, Kainonen kertoo.
Teon mahdollinen motiivi on edelleen epäselvä.
– Motiivista ei ole käsitystä siinä mittapuussa, että siitä voisi tässä kohtaa lausua mitään. Minkäänlaista varmuutta siitä ei ainakaan ole.
Muita epäilyttäviä kuolemia ei ole löytynyt
Rikosilmoitus kirjattiin vuoden 2018 puolella. Kainosen mukaan tapauksesta ei ole aiemmin kerrottu julkisuuteen tutkinnallisista syistä.
– Emme halunneet kertoa tapauksesta julkisuuteen ennen kuin tietyt asiat oli selvitetty ja saatu ikään kuin turvattua. Nyt tietyt toimenpiteet on saatu tehtyä.
Kainonen kertoo, että tutkinta jatkuu muun muassa kuulusteluilla.
– Kuulemme todistajia ja tarpeen mukaan epäiltyjäkin uudestaan. Tiedonhankinta jatkuu, ja asiantuntijalausuntoja saadaan.
Poliisi on selvittänyt myös sitä, liittyykö asiassa epäiltyihin mahdollisia muita epäselviä kuolemantapauksia, mutta sellaisesta ei ole löytynyt viitteitä.
Tutkinnasta kertoi ensimmäisenä torstaina Helsingin Sanomat.