Taneli hieroi unihiukkaset silmistään ja venytteli varovasti.
Äiti ja isä nukkuivat vielä sikeästi.
Jos nyt oli kevät, Taneli oli se, joka oli huomannut sen ensimmäisenä.
Karhunpoika kömpi varovaisesti äidin yli ja pesän ovelle.
Sitten se astui ulos.
Metsässä oli pimeää, mutta ilma tuntui leudolta. Lumi oli melkein sulanut. Kun Taneli tassutteli eteenpäin, sohjo sen käpälien alla piti omituista ääntä: LÄTS, LITS, LÄTS.
"Taneli", kuului äkkiä puusta, ja Niina ilmestyi näkyviin. " Mikset ole nukkumassa?", Nina kysyi.