Muisto naurattaa Marja-Liisa Kirvesniemeä vieläkin. Muisto, joka todistaa, että suomalaiset todella ovat urheiluhullua, mutta myös ja ennen kaikkea menestyshullua kansaa.
"Niit tuli keltasis laatikois jatkuvasti, päiväst toiseen: kannustuksia, kiitoksia, runoja, piirustuksia, liinoja, sukkia, jopa ruokaa... Yhtenä päivänä meille tuli kottiin 777 postilähetystä. 777! Uskot sie?"
Uskottava on.
Kolmen kultamitalin ja viestipronssin saalis Sarajevon olympialaisissa vuonna 1984 oli ihme, jonka jälkeen mikään ei ole ollut Kirvesniemen elämässä entisellään.
Vielä 1980-luvulla Suomesta puuttuivat C- ja D-luokan julkkikset. Ei ollut Big Brotheria eikä Unelmien poikamiestä.
Näiden sijasta kansalla oli urheilutähtensä, jotka tarjosivat oman aikansa suosituinta tosi-tv:tä. Formula-Keke, Mietaa, Nykäs-Matti...
Ja taustalla ikuiseksi epäonnistujaksi turhan hätäisesti leimattu simpeleläinen, joka kymmenen kullanhohtoisen päivän aikana sivakoi itsensä suomalaiseksi urheilulegendaksi.
Moni muistaaSarajevon kisojen tv-grafiikan ja nimen Haemaelaenen. Muille kuin suomalaisille hän oli Haemaelaenen (=tyttönimi Hämäläinen) ja myöhemmin Kirvesniemi, mutta kotimaassaan hiihtokuningatarta on puhuteltu tuttavallisesti Marja-Liisaksi jo neljännesvuosisadan ajan.
Sarajevon tuhkimotarina sai aikalaisten tarinoiden mukaan osan isoistakin miehistä itkemään - ainakin Etelä-Karjalassa.
"Nykypäivänäkää en antais urheilumenestykselle sitä arvoo, jos miul ei ois olt niin paljo epäonnistumissii", Kirvesniemi sanoo ja veivaa samalla hierontapöydällä makaavan maajussin jumiutuneita hartioita.
Haastattelutilanne on erikoinen, mutta hyvin Kirvesniemeä kuvaava. Joku muu istuisi samalla hetkellä trendikahvilan upottavassa lepotuolissa cappuccino-muki kädessään, mutta Kirvesniemi hoitaa lupaamansa haastattelun töiden lomassa.
Vaihtoehtoja ei ole, koska yksi hänen omistamansa hoitolan työntekijöistä on sairaana.
"Oon olt sisupussi pikkulapsest saakka ja pyrkiny tekemään kaikki hommat niin tunnollisest ja hyvi, et mie ite oon tyytyväinen. Ja voin sannoo, et voimat on joskus ollu aika vähissä."
Välillä elämä on ollut kovaa. Mutta kova on ollut Kirvesniemikin.
Suuren yleisönsilmissä olympiavoittaja on supersankari. Kuin Hämähäkkimies tai Tomb Raider -elokuvien Lara Croft.
Mutta supersankareillakin on heikot hetkensä. Harva tietää, miten lähellä oli, että Sarajevon kolmas kulta olisi jäänyt Kirvesniemeltä ottamatta. 18. helmikuuta 1984 Veliko Poljen ladulla hiihti urheilija, joka oli kaikkea muuta kuin varma itsestään.
"Miun oli todella vaikea keskittyä 20 kilometrille. Aloin olla fyysisest ja henkisest aivan lopussa. Kyl siin sellast turnauskestävyyt jo vaadittiin. Miul oli sanottu, että oon paras pitkil matkoil, mut ekan kympin jälkeen ajattelin, et mie en jaksa ennää."
Tunnelmakuvaus kuulostaa oudolta, sillä Kirvesniemi voitti hopealle hiihtäneen Raisa Smetaninan yli 40 sekunnilla. Viimeisen seitsemän kilometrin aikana Kirvesniemi pääsi tunnetilaan, jonka ainutlaatuisuutta on vaikea kuvailla sanoin.
"Tuntu, et en mie edes hiihdä kovast, mutta aina vaan muut jää. Kroppa toimi, sukset toimi, huolto toimi. Ainoa mikä pelotti oli maaliintulo. Ajattelin, et herrajesta, nyt mie tein sellast, mitä ei oo vielä tapahtunu. Et antakaa miun olla ees viis minuuttii täs pitkällää. Et en mie nyt palellu."
Kisan jälkeen Kirvesniemi juoksi toimittajien ja kuvaajien sopulilaumaa karkuun. Lehtikuvan Martti Kainulainen ikuisti hetken kamerallaan.
"Pelotti jo kotiintulo, et minkälaine meininki täällä on."
Pelko ei ollut aivan turha.
Lappeenrannan lentokentällä olympiasankaria oli vastassa tuhansia ihmisiä. Kaaoksessa ei loukkaantunut kukaan.
Ihme kyllä.
"Kotijoukoille pyöritys oli kaikist kovinta. En ymmärrä vieläkään, miten hyö siit selvisivät."
Kalevan arkistostalöytyy kirjekuori, jossa on 70 kuvaa Kirvesniemestä. Osa otoksista on jo 1970-luvulta.
Siinä hän on. Nuori neiti Hämäläinen, vaaleahiuksinen, ujosti hymyilevä urheilija, joka harrastaa vapaa-ajallaan muun muassa käsitöiden tekemistä, leipomista ja karjanhoitoa. Sinisten silmien takaa maailmaa tarkkailee eteläkarjalaistyttö, jonka itsetunto ei ole yhtä jykevää tekoa kuin työ- ja harjoittelumoraali.
Vielä.
"Uran alussa mie olin epävarma. Mie pelkäsin kilpakumppaneita, mie pelkäsin olosuhteita. Oikeastaan mie pelkäsin kaikkee. Miul oli jotenki sellanen onnistumisen pelko", Kirvesniemi myöntää nyt.
Kirvesniemi voitti ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa Sarajevossa. Vasta 28-vuotiaana.
"Vuonna 1982 olin urheilupsykologi Juri Haninin henkisessä valmennuksessa. Se oli aivan ehdoton juttu miulle. Jos urheilija ei oo henkisest tarpeeks vahva, ei huipputuloksiakaan voi oottaa."
Vuonna 1982 tapahtui paljon muutakin. Erityisen tärkeä päivämäärä on 24. helmikuuta.
"Epäonnistuin Oslon MM-kisojen henkilökohtaisilla matkoilla pahasti, mutta viestin aloitusosuudelta tulin maalin kärkirykelmässä. Päävalmentaja Immo Kuutsan mukaan se ol sellane näyttö, et mie pystyn taisteleen ihan kenen kans tahansa."
Seuraavana vuonna Kirvesniemi voitti jo maailmancupin.
"1983 miun harjoitussysteemit muuttu täysin. Tehot olivat aika kovia, mutta ohjelmaan tuli myös palauttavii harjoituksii - kuten kotitöiden tekemist navetassa. Se oli henkisest tärkeää."
Sarajevoon matkusti latautunut ja keskittynyt urheilija, joka ei enää pyydellyt olemassaoloaan anteeksi Smetaninan, Berit Aunlin ja kumppanien joukossa.
"Ääneen en sitä sanont, mut kyllä miul oli kultamitali tavotteena. Tosin ykskii ois riittänt."
Nousujohteinen urakehitys huipentui Sarajevossa 9. helmikuuta 1984. Pohjustuksen naisten kymmenen kilometrin kisaan tarjosi Yleisradion selostajalegenda Paavo Noponen.
"Runsaan kolmen peninkulman päässä Sarajevon kaupungista kiertelevät olympialadut, joilla on lunta 32 senttiä. Ne halkovat paikallisia kiveliöitä, Igman-vuorten rinteitä, kuruja ja laaksonpohjia", Noponen maalaili.
Numerolla 45 startanneen Kirvesniemen johto oli puolimatkassa kuusi sekuntia.
"Siellä Helsingissä saadaan pitää sormea liipaisimella Porilaisten marssin suhteen", Noponen pähkäili, kun valkopipoinen suomalainen pinnisti maaliin.
Kirvesniemi tiesi voittaneensa mitalin, mutta pelkona oli Smetaninan kuuluisa loppurutistus. Sitä ei tullut koskaan.
"On se mukavaa, että meikäläinenkii joskus onnistuu tälläsissä kisoissa", Kirvesniemi lausui heti voiton varmistuttua.
31 minuuttia, 44 sekuntia ja 20 sadasosaa kestänyt hiihto ei kuitenkaan ollut päivän kovin testi. Sen Kirvesniemi tunnustaa vasta nyt.
"Rankinta miul oli seisoa palkintopallilla. Kun Maamme-laulu soi, siin pyörähti mielessä kotiasiat ja kaikki se, mitä olympiavoitto vaati. Et näkispä joku läheinen ihminen tän."
Ei ole vaikea arvata, ketä Kirvesniemi tarkoittaa. Hiihtäjän isä kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen vuonna 1979.
"Isä loi miulle kaik edellytykset hiihtämiselle ja urheilulle. Kyl miul jäi isän kanssa elämä täysin elämättä ja siit oli vaan selvittävä etteenpäin läheisten ja tosiystävien tuella."
Sarajevon kympin ja vitosen välillä oli kaksi lepopäivää. Kultahumu ja vitosen kisaa sävyttänyt lumisade eivät vaikuttaneet Kirvesniemen suoritukseen. Voittomarginaali Aunliin oli 10,1 sekuntia.
"Olosuhteet oli minnuu vastaa, mut jotenkii se vitonen meni ensimmäisen voiton huumassa."
Ja mikä olennaisinta:
"Olin fyysisest ja henkisest ylivoimases kunnossa."
Kuulaana alkutalven iltapäivänä Kirvesniemen kotikunta Rautjärvi ja sen taajama Simpele näyttävät parhaita puoliaan. On helppo ymmärtää, miksi Kirvesniemi on asettunut Etelä-Karjalan kauniille kunnaille. Rautjärvi tarjoaa rauhaa myös sen tunnetuimmalle asukkaalle.
Silamusjärven rannalla on helppo olla ja elää. Jossain kaukana on Sarajevon kovia kokenut kaupunki, johon liittyvät muistot kulkevat Kirvesniemen mukana elämän loppuun asti.
"Kyl miul ois ollu mahollisuus käyä siel, mut en mie halluu."
"Palkintojenjakopaikka on kuulemma hautausmaana ja kisahotelli pommitettu. En mie halluu mennä kattomaan, miten kaikki kisoihin liittyvä on tuhottu. Miul jäi niin hyvät muistot", liikuttunut Kirvesniemi saa sanottua.
Sarajevon kisojen jälkeen Kirvesniemestä on tehty satoja lehtijuttuja. Välillä on puhuttu urheilusta, välillä jostain muusta, jolla ei ole hiihdon kanssa mitään tekemistä. Kirvesniemestä on tehty myös irvailevia sketsejä. Ne antavat kohteestaan suorastaan valheellisen kuvan.
Mutta millainen on oikea Marja-Liisa?
"Sisukas. Ja oon ainakin pyrkiny olemaan ystävällinen, tunnollinen ja rehellinen. Hirveen herkkä oon myös. Jos joku sannoo, et mie oon ylpee ja leuhka, sellane ihmine ei minnuu tunne."
Elämä koko kansan Marja-Liisana on antanut mutta myös ottanut paljon.
"Mie vaan haluisin, että minnuu käsiteltäis kuin ketä tahansa muuta", Kirvesniemi pyytää.
Olympiavoitto on suurinta, hienointa ja kauneinta mitä urheilija voi saavuttaa. Mutta yhtä lailla olympiavoitosta voi tulla taakka.
Varsinkin, jos on suomalainen ja voittaa kolme kultaa samoissa kisoissa. Varsinkin, jos on kiltti ja jaksaa aina ja joka tilanteessa uskoa ihmisten hyvyyteen.
Aivan kuten Marja-Liisa.
Kalevan urheilutoimitus kertoo olympiamuiston tasakuukausin ennen Vancouverin olympialaisia. 12.8. Eero Mäntyranta, 12.9. Pentti Matikainen ja Calgaryn kiekkohopea, 12.10. Juha Mieto ja 12.11. Matti Nykänen.