Vuoden 1997 uuden läänilain näkyvimpiä seurauksia on ollut se, että koko käsite "lääni" on ihmisten mielissä menettänyt merkitystään. Kyseessä on hallinnollinen yksikkö, johon käytännön elämässä ei juuri törmää.
Tämä koskee etenkin eteläisen Suomen uusia suurläänejä, jotka jo niminä ovat keinotekoisia: Länsi-Suomen, Itä-Suomen ja Etelä-Suomen läänit. Niiden kautta ei synny alueellista identiteettiä, ja maaherrat ovat jääneet hyvin näkymättömiksi. Tätähän koko uudistuksella tavoiteltiin: alueellinen vastuu kuuluu maakunnille; läänit toimivat valtion viranomaisina.
Poikkeuksena on kuitenkin Pohjois-Suomi, missä Oulun ja Lapin läänien rajoihin ei puututtu ja missä entiset keskustalaistaustaiset maaherrat Eino Siuruainen ja Hannele Pokka jatkoivat remontin jälkeenkin. Tämän seurauksena Suomessa on selvästi kahdenlaisia läänejä: uusia ja vanhoja.
Siuruaisen ja Pokan roolit ovat hyvin toisenlaisia kuin eteläisen Suomen uusilla maaherroilla. Vaikka lain määräävät tehtävät ovat samoja kaikkialla, pohjoisen kaksikko mielletään yhä mieluummin alueensa edustajiksi valtion suuntaan kuin toisinpäin. Lisäksi molemmat ovat pystyneet säilyttämään näkyvyyttä rajat ylittävässä lähialueyhteistyössä, Siuruainen etenkin Venäjän suunnalla ja Pokka Northern Forumin kautta laajemmin koko arktisella alueella.
Ensi vuoden aikana kaikki maaherrojen paikat tulevat uusien sääntöjen mukaan hakuun. Se koskee myös aikanaan pysyvään virkaan valittua Siuruaista. Sekä hän että Pokka lienevät halukkaita jatkamaan tehtävissään.
Maaherrojen nimityksistä päättää seuraava hallitus, joten asia ei vielä ole erityisen ajankohtainen. Pohjois-Suomen kannalta parasta olisi, että uusia virkakausia koskeva päätös tehtäisiin mahdollisimman vaivattomasti. Sekä Siuruainen että Pokka ovat onnistuneet kohoamaan lakiin kirjattua rooliaan näkyvämmiksi hahmoiksi juuri omien henkilökohtaisten kykyjensä ja kiistattoman alueeseen sitoutumisen kautta.
Vaikka korkean profiilin maaherrat eivät olleet lääninuudistuksen tavoitteena, Oulun ja Lapin maaherrojen näkyvyys on ollut alueelle eduksi. Arvovaltaisia ja tunnustettuja toimijoita ei ole pohjoisessa muutenkaan liikaa. Samalla heidän roolinsa osoittaa, että tämäntapaiselle toiminnalle on tilausta. Syystä tai toisesta Suomen maakuntajohtajien arvovalta ei tahdo riittää täyttämään sitä mittaa, joka maaherroilla yleisesti ennen lääniuudistusta oli.
paakirjoitus@kaleva.fi