Poh­joi­sen eh­dok­kais­ta enem­mis­tö naisia EU-vaa­leis­sa, muualla Suo­mes­sa päin­vas­toin – Lai­toim­me poh­joi­sen 28 eh­do­kas­ta kar­tal­le

Pohjoissuomalaisia ehdokkaita on enemmän kuin viime eurovaaleissa. Äänestysinnon noustava, jotta pohjoiseen saadaan meppi.

Kalevan eurovaalitenttiin osallistui keskiviikkona Valkeassa yhdeksän ehdokasta.
Kalevan eurovaalitenttiin osallistui keskiviikkona Valkeassa yhdeksän ehdokasta.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Europarlamenttivaalit 2024

Europarlamenttivaaleissa on 28 ehdokasta Pohjois-Suomesta. Visainen kysymys kuuluu, onko se paljon vai vähän runsaan parin sadan ehdokkaan joukossa?

Ainakin se on enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Vuoden 2019 EU-vaaleissa Pohjois-Suomesta, eli Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta, oli 23 ehdokasta. Lukumäärä on kasvanut viidellä.

Alueellisella edustavuudella ja ehdokasmäärällä on merkitystä, kun vaalipiirinä on koko maa. Pohjoisen ehdokkaiden mahdollisuuksia lisää hitusen se, että Suomesta valitaan parlamenttiin 15 edustajaa, yksi enemmän kuin viisi vuotta sitten.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä