Itä-Suomen suuralueen taloudellinen kehitys oli Suomen heikointa EU:n ensimmäisen ohjelmakauden aikana vuosina 1995-1999. Pohjois-Suomessa heikointa on ollut bruttokansantuotteen kehitys. Se on jäänyt koko maan kasvusta jälkeen keskimäärin 2,4 prosenttiyksikköä vuodessa.
Kärkipaikan laman jälkeisessä Suomessa on ottanut Uudenmaan maakunta. Seuraavina tulevat Pirkanmaa ja Kanta-Häme. Näiden lisäksi neljä maakuntaa yltää koko maan keskimääräistä kehitystä parempaan tulokseen. Näistä neljästä maakunnista Pohjois-Pohjanmaan vahvuutena on ollut työllisyys: kasvu on ollut yhtä nopeata kuin Uudenmaan maakunnassa.
Heikointa aluetalouden kehitys on ollut Kainuussa. Siellä tuotannon ja työllisyyden sekä erityisesti investointien kehitys on jäänyt selvästi jälkeen koko maan kehityksestä. Koko maan kehityksestä on tarkastelukauden aikana jääty jälkeen myös Satakunnassa ja Etelä-Karjalassa sekä Lapissa. Heikko kehitys on kasautuvaa. Näissä maakunnissa kaikki keskeiset taloudelliset muuttujat ovat miinuksella, mutta eri suhteissa. Lapissa suurimman pudotuksen aiheuttaa tuotannon kasvun hitaus.
Heikon kehityksen maakunnat eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä aluetta tai vyöhykettä, vaan osansa ovat saaneet kaikki pääilmansuunnat. Vuosina 1995 -1999 koko maan kehitysvauhdista jääneiden maakuntien talouksia yhdistävänä tekijänä on perinteisen, pääomavaltaisen teollisuuden suuri painoarvo ja riippuvuus maailmanmarkkinoista. Nyt huonosti menestyvistä maakunnista useimmat kasvoivat koko maata nopeammin lamasta elpymisen aikana.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen uudistettuun aluetilinpitoon. Siinä alueellisen bruttokansantuotteen lisäksi tarkastellaan mm. investointien ja työllisyyden kehitystä.