Pohjois-Pohjanmaan suurituloisimpien kymmenen kärjessä olevista henkilöistä nuorin on nettipokerilla varallisuutensa kartuttanut Mikko Rahtu. Vuonna 1989 syntynyt Rahtu kirjasi vuodelta 2017 ansiotuloiksi pyöreät nolla euroa, mutta pääomatuloja hänellä oli 3,5 miljoonan euron edestä. Rahtu oli sijalla yhdeksän.
Toiseksi nuorin henkilö Pohjois-Pohjanmaan verotuslistan kymmenen kärjessä on vuonna 1988 syntynyt Talliosakkeen perustanut Antti Pääkkö. Pääkkö on listan neljänneksi suurituloisin. Pääkön ansiotulot olivat 94 000 euroa, pääomatulot 4,4 miljoonaa euroa. Hänen tulonsa yhteensä olivat noin 4,5 miljoonaa euroa.
Pohjolan Design-Talo ja Laponten Talliosake yhdistyivät kesällä 2017. Talliosake jatkoi kaupan jälkeen toimintaa omalla nimellään Pohjolan Design-Talo -konsernissa. Talliosake tarjoaa varasto-, työ- ja vapaa-ajantilaratkaisuja.
Peliyhtiö Fingersoftin perustaja Toni Fingerroos on kymmenen kärjen kolmas 80-luvulla syntynyt. Fingerroosin pääomatulot olivat 3,6 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hänellä ei ollut. Fingerroos on sijalla 7.