Luonnonvarakeskus Luken puunhintatilastojen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla maksetaan Suomen kovimpia hintoja mäntykuitupuusta ja kuusikuitupuusta: ero on vain kasvanut Pohjois-Pohjanmaan hyväksi.
Kesäkuun 9. päivän tilastossa päätehakkuulla on Pohjois-Pohjanmaalla maksettu mäntykuidusta keskimäärin noin 31,24 euroa ja kuusikuidusta noin 31,96 euroa kuutiometriltä.
Etelä-Suomessa on vastaavana aikana maksettu mäntykuitupuusta keskimäärin n. 22,35 euroa ja kuusikuitupuusta n. 25,11 euroa kuutiometriltä.
Mäntykuitupuusta on siis saatu Pohjois-Pohjanmaalla noin 8,89 euroa kuutiometriltä suurempaa hintaa ja kuusikuitupuulla noin 6,85 euroa kuutiometriltä suurempaa hintaa suhteessa Etelä-Suomeen.
Ero on erittäin merkittävä: mäntykuidulla noin 39,7 prosenttia ja kuusikuidulla noin 27 prosenttia etumatkaa Pohjois-Pohjanmaalla suhteessa Etelä-Suomeen.
Puun hinta pitää ja nousee parhaiten siellä, missä puulla on eniten kysyntää.
Pohjois-Pohjanmaa näyttää vankistavan edelleenkin asemaansa puumarkkinoilla suhteessa eteläisempään Suomeen etenkin kuitupuun osalta.
Metsäsijoittajan näkökulmasta on järkevää etsiä hyväkasvuisia metsäsijoituskohteita Pohjois-Pohjanmaalta ja Etelä-Lapistakin hyviltä sijainneilta puun käyttöpaikkoihin ja teiden vierestä.
Kasvatusmetsien harvennuksetkin on mukavampi tehdä paremmilla puunhinnoilla. Metsätilan myyjien taas kannattaa ottaa aivan rauhallisesti ja välttää edelleenkin metsätilan suoramyynti sen tuomien varmojen tappioiden takia.
Tuomo Liikanen
Suomen Metsätilakauppa LKV, Rovaniemi