Tornio Entistä harvempi suomalainen elokuva tehdään nykyään pääkaupunkiseudulla. Elokuvabisneksessä pohjoisesta ulottuvuudesta on tullut kiinnostava ja maakunnissakin on havaittu, että filmintekijät tuovat rahaa ja työpaikkoja mukanaan.
Ja hyviä tarinoitahan pohjoinen on pullollaan. Mutta ne ovat vasta hyvän leffan siemen. Valmis elokuva on monen tekijän summa, jossa tuottajan rooli paketin kokoon leipojana on viime aikoina myös Suomessa korostunut.
"Elokuvanteossa suunta on poispäin etelästä. Aikaisemmin Helsingissä tehtiin lähes kaikki elokuvat, nykyään ei enää puoltakaan", tuottaja Claes Olsson Kinoproductions Oy:stä sanoo.
Viime vuosina on pohjoisessa tehty iso nippu elokuvia. Olsson on tuottanut Lapissa tehdyt Rikoksen ja rakkauden, Kahlekuninkaan ja Ministerin. Suurmenestys Rukajärven tie, Rölli ja Umur ovat niin ikään pohjoisessa purkitettuja filmejä, muun muassa.
Olssonin mukaan kunnat ja läänit ovat alkaneet ymmärtää, että elokuva tuo työpaikkoja rahaa alueille. Eri puolille maata levittäytynyt ammattikorkeakoulujen verkosto antaa tekijöille lisäselkänojaa tulla maakuntiin. Kemi-Tornion ammattikorkeakoululla pohdittiin keskiviikkona, kuinka ideasta syntyy elokuva.
Näkyvämpi ristiriita
Olsson ja pitkän linjan dokumenttielokuvien tekijä ja tuottaja Timo Korhonen Road Movies Oy:stä ovat myös sitä mieltä, että tätä aikaa on helpompi hahmottaa muualla kuin Helsingissä. Ristiriidat kun kristallisoituvat täällä selkeämmin.
"Helsingissä elokuvat keskustelevat keskenään. Pohjoisessa lähdetään aiheista", Korhonen näkee.
Olssonia kiinnostaa pohjoinen ulottuvuus myös siksi, että Ruotsin ja Norjan rajan yli on mahdollista tehdä yhteistyötä. Olssonin tuottama, Klaus Härön ohjaama esikoispitkä Näkymätön Elina on esimerkki tästä. Elokuva kertoo suomenkielisistä, "näkymättömistä", Ruotsissa.
Arto KoskisenKahlekuningas on myös rajat ylittävä elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Tornioon ja Haaparannalle. Sen studiokuvaukset tehtiin Luulajassa. Kahlekuningas on lähdössä Berliinin elokuvajuhlille kilpailemaan lasten- ja nuorten elokuvien sarjassa.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun lehtori, käsikirjoituskouluttaja ja dokumentaristi Antti Haase katsoo, että pohjoisessa elokuva-alan tekijöiden tulisi verkostoitua hieman samaan tapaan kuin helsinkiläiset dokumentaristit ovat tehneet perustaessaan Elefantti-osuuskunnan.
"Löyhä verkosto voisi olla hyvä juttu. Tänne ammattikorkeakouluunkin kannattaisi ehkä kehittää alan täydennys- ja aikuiskoulutusta", Haase sanoo. Näin tekijät pysyisivät paremmin pohjoisessa.
"Lapissa ei ole tarpeeksi käsikirjoittajia ja tekijöitä. Ulkopuoliset ovat yleensä tulleet tänne ja kertoneet oman näkemyksensä, ja siinä Lappi nähdään tavallisesti villinä teemapuistona", Haase huomauttaa.
Hyvistä huutava pula
Lapissa on erittäin rikas suullisen tarinankerronnan perinne, eivätkä aiheet muutenkaan aivan heti lopu. Sen osoitti kaksi vuotta sitten järjestetty käsikirjoitusten ideakilpailu, joka poiki 144 idea. Kisa synnytti kaksi lyhyttä dokumenttielokuvaa ja pari kurssia, mutta monta ajatusta jäi odottamaan käyttäjiään.
"Hyvien ideoiden määrä yllätti. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin", Lapin taidetoimikunnan elokuvasihteeri Liisa Holmberg sanoo.
Hyväkään idea ei vielä ole elokuvan väärti, sillä niitä tulee Olssonin mukaan kymmenittäin vastaan yksin sanomalehtien sivuilla. Käsikirjoituksia tuottajalle suorastaan tulvii sähköpostissa.
Haasen mukaan käsikirjoittaja tarvitsee hyvät tuntosarvet, itsetuntemusta, kärsivällisyyttä ja kestävät takapuolilihakset, sillä kirjoittaminen on kovaa istumatyötä. Käsikirjoittaminen on alussa yksinäistä puurtamista, mutta muuttuu jossain vaiheessa ryhmätyöksi.
"Hyvistä käsikirjoituksista on koko ajan meillä, mutta myös ympäri maailmaa huutava pula. Toisaalta hyvästä käsikirjoituksesta voi tulla joko hyvä tai huono elokuva", Olsson muistuttaa siitä, että elokuva on monien tekijöiden summa.
"Elokuvanteko on maailman pisin maratoni, mutta palkitsee lopussa, jos yleensä päästään sinne asti", hän huomauttaa.
Claes Olssonin mukaan Suomessa on tällä hetkellä luovia elokuvantekijöitä ja valtion kannattaisikin panna nyt enemmän rahaa likoon leffantekemiseen. Se saattaisi aukaista kansainvälisiä portteja.
