Kuka ei rakasta pizzaa, suomalaisittain pitsaa, oululaisittain känkkyä?
Pizza lienee maailman kansainvälisin ruokalaji. Yksikertaisen nerokas ruokalaji on valloittanut maailman liki jokaisen kaupungin.
Menestyksen salaisuus on monipuolisuus: Pizzan voi täyttää aina uusilla, itselle sopivilla täytteillä. Sen voi syödä kynttilöiden valossa tunnelmoiden tai käsin puistonpenkillä istuskellen.
Lähes kaikki aineksista ja valmistustavoista ruokailutapoihin on muunneltavissa. Silti kokonaisuus poikkeuksetta osuu aivojen mielihyväkeskukseen tutulla tavalla.
Vietin hiljattain aikaa Italiassa, jossa pizzaan suhtaudutaan vakavalla kunnioituksella.
Ruokalajin kotikaupunkina pidetyssä Napolissa pizzan raaka-aineet ja valmistus on tarkkaan säädeltyä: tomaatteina tulee käyttää ainoastaan San Marzano -lajiketta, pinnalle kelpaa vain aito Campanian mozzarella ja taikinan valmistusta ohjaavat omat säädöksensä.
Yksinkertaisiin raaka-aineisiin ja ammattitaitoon luottava napolilainen pizza mielletään maailman parhaaksi.
Monipuoliseen täytevalikoimaan tottuneelle suomalaiselle pelkistetty taidonnäyte saattaa kuulostaa tylsältä.
Myös Oulussa pizzaan suhtaudutaan vakavasti.
Toisinaan Suomen pizzapääkaupungiksi tituleeratun Oulun erikoisuudesta, majoneesikänkystä, kerrotaan ulkopaikkakuntalaisille aina, kun siihen tilaisuus liikenee.
Rasvan määrällään ensikertalaisen hämmentävä ”majokänkky” on ylpeyden aihe, vaikkei sillä omaa sertifikaattiaan olekaan.
Majoneesikänkky on monelle oululaiselle Se oikea pizza, vaikka napolilaisen pizzanpaistajan mozzarellat saattaisivat kyseisen herkun äärellä lennähtää väärään kurkkuun.
Kahden pizzakaupungin vertailusta päästään lopullisen tuomion äärelle: kumpi ansaitsee maineen parhaan pizzan kotikaupunkina?
Vastaan: ei kumpikaan.
Suosikkipizzani muistan syöneeni Valenciassa, Espanjassa.
Niin napolilaiset kuin oululaiset ovat ansainneet maineensa, mutta parhaus on harvoin yksiselitteistä.
Ei ole olemassa vain yhtä pizzaa.
Nimien taakse kätkeytyy monipuolinen maailma. Se löytyy vain kokeilemalla.