Olen asunut kuudennen talven Espanjassa Fuengirolassa, missä lämmön lisäksi huomaan eroa Suomeen asioiden helppoudessa, moneen asiaan ei suhtauduta pikkutarkan byrokraattisesti, ennemminkin käytännön maalaisjärkeä soveltaen.
Olen ostanut Oulusta vuokra-asunnon, missä olikin Kelan avustuksilla elävä vuokralainen muutamia kuukausia, mutta aiheutti vain ongelmia taloyhtiössä.
Asioiminen Kelalle ei myöskään ollut helppoa, sillä omistussuhteen muutoksessa pelkän tilinumeron toimittaminen vei muutaman minuutin sijaan kaksi viikkoa aikaa. Kun tyypilliseen turvallisuussyyhyn vedoten ei ollut tai ei haluttu käyttää sähköpostia. Sen sijaan vain lomakkeita postitse. Vaikka 2017 käännettyäni postit Suomesta Espanjaan ei Suomen posti onnistunut saamaan yhtään kirjettä perille ja palvelu keskeytettiin.
Puhelimella ei pääse jonojen takia perille, soittopyyntöjä ei voi jättää, puheluita ei voi kääntää oikealle henkilölle ja vaihde on jopa rikki ajoittain.
Kun palaan Ouluun ja menen katsomaan ostettua vuokra-asuntoa vuokralaisen jäljiltä huomaan, että kohdetta on hajotettu ja sitä ei ole siivottu, ennemminkin sotkettu ja sinne on jätetty huonekalut. Kohdetta siivotaan 13 tuntia ja korjataan 10 tuntia ja aikaa kaikkeen menee koko viikko.
Kohteeni on Oulun Meri-Toppilassa viimeisellä lyhyellä tiellä, mikä päättyy frisbeeradan viereen ennen merta. Asuinyhteisö alueella on sinänsä iso ja kohteeni on alueelle päättyvän tien vieressä.
Taloyhtiöllä on vain kaksi vieraspaikkaa, mitkä ei riitä mihinkään. Minun kohde on ensimmäisessä kerroksessa ainoana taloyhtiössä ja tienpuolelle siitä on tavallaan oma ovi, minkä vieressä on myös varastotilat ja sen ovi.
Kadun toisella puolen on pysähtyminen kielletty -merkki. Pidän luonnollisenakin, että talomme puolelle vasemmalle saa pysähtyä. Ja tavaroiden kuljetus ei olisi järkevää ahtaalta sisäpihalta huomattavasti pitemmän matkan kautta, sulkien hälytysajoneuvon reitin.
Mutta myönnän tyhmyyteni enkä tajua, että toisella puolen oleva merkki koskee koko 80 metrin tiealuetta. Samaan sarjaan älykkyydessä menee moni muukin, koska siinä on autoja tuon tuostakin, koska se on luonnollista, että toiselle puolen saisi pysäköidä. Eikä se ole kenellekään haitaksi. Ja heti naapuriteillä se on kielletty pysäköinti vain toisella puolen tietä, vaikka niissä liikenne on selkeästi vilkkaampaa.
Eikä siihen puutu kaksi poliisiautoakaan, jotka sattuvat olemaan siinä vieressä 20 minuuttia jonkin asian takia.
Enkä osannut edes kuvitella, että pysäköinninvalvojat provikkapalkallaan kulkevat neljän kilometrin päästä keskustasta hiljaiselle viimeiselle tielle aamusta. Mutta näin se lähtee liikkeelle Suomessa oleminen, saan heti 50 euron sakot aamulla ensimmäisen arkitunnin aikana.
Soitan pysäköinninvalvontaan kysyäkseni onko totta, ettei tähän saa pysähtyä. Numero kertoo, että varsinaisesti pysäköinninvalvojalle ei ole puhelinta, pitäisi asioida sähköpostin kanssa. Juuri kun olen asioinut Kelan kanssa viikkoja ja paininut muun muassa siitä, että asiat pitäisi pystyä hoitamaan 2019 vuonna sähköpostilla, minkä lopulta saankin, eikä kirjeellä Espanjasta.
Kerron hieman taustoja ja henkilö suostuu auttamaan itse, joka pysäköinnistä vastaa puhelimeen. Hän lukee merkin tarkalleen kahdesti sellaisenaan kuin se juuri on ja vakuuttaa, että se koskee vain sitä puolta, missä merkki on. Jos nimittelin itseäni tyhmäksi äsken, kun liikennekoulu ei ole enää oppien mukaan niin mielessä, niin miten nimittelisin nyt sitten virkailijaa, joka antaa väärät ohjeet ja pyytää tarkistamaan sen kaupungin sivuilta, jos en usko. Kerron, että uskonhan minä.
Asiasta tehdään valitus ja vedotaan muun muassa tavaroiden siirtämiseen, mikä on käytännössä ainut vaihtoehto ja siihen, että merkki hämää niin paljon, että he pysäköinninvalvonnassa antavat itsekin väärät ohjeet.
Ja lähdemme sitten viemään ensimmäistä erää tavaraa kaatopaikalle, kun vuokralainen on ”unohtanut” huonekalut kohteeseen. Niinpä tyhjennämme kuorman kaatopaikalla ja menen maksamaan 24,04 euroa.
Espanjasta tullessani juuri minulla olisi antaa tarkalleen jopa tuo neljä senttiä, vaikkei tietääkseni niitä Suomessa käytetä. Mutta yllätyksekseni saan kuulla, että vain luottokortti käy maksuvälineenä.
Ei voi olla totta totean, minulla on vain käteistä. Jos te pidätte kauppaa yllä, täytyy sinne käydä eurot, mikä on valuttamme. Ei voida edellyttää, että kaikilla on luottokortti ja esimerkiksi vuokralaisellani huonekaluraatojen vienti olisi jo kaatunut tähän, koska hänelle ei myönnetä luottokorttia. Ja näin olemme jo eriarvoisia. Pyydän saada maksaa saman tien tilille. Ei, se ei käy. Pyydän pankkisiirtoa tai muuta. Sekään ei käy.
Koko kirjani Ostamisen vaikeus – elämisen helppous ei -peikot hyppivät taas silmilleni huutaen, elämä ei ole helppoa ei, ei ja ei. Tai se olisi helppoa, mutta haluamme siitä vaikeaa, ei ole kivaa olla tyytyväinen.
Asia menee vain vaikeammaksi, kun minun pitää palata sinne maksamaan tavarat ja ristikuulustelu minusta meinaa kaatua siihen, että minulla ei ole osoitetta, paitsi Espanjaan, mikä kuulostaa liian mystiseltä Oulun kaatopaikalla. Onko kaatopaikalla vaara mennä konkurssiin?
Pitäisikö palata jo kahden päivän jälkeen Espanjaan, missä eurot kelpaavat kaikille ja pysäköidä saa hätävaloilla, vaikka liikenneympyrään, jos on oikea tarve, eikä se häiritse ketään?
Vai ottaisinko kohteessani olleen vuokralaisen statuksen. Asustelen ja ryyppään Kelan eli meidän veronmaksajien rahoilla. En hoida omia velvoitteita, enkä maksele mitään, kun olen rahaton ja se tuo siihen turvan.
Vaihdan asuntoa silloin kun haluan, yhteiskunta ei pysty minua ohjailemaan, kun vain piiloudun ja toimin miten huvittaa. Muuton teen kaupungin sosiaaliviraston rahoilla ja jatkan ryyppäämistä ja metelöintiä sen mukaan, miten huvittaa. Minulle ei kuulu se, jos naapurit eivät saa yöllä nukutuksi. Se on heidän ongelma ja rock on taas minun iloni. Vaihdan asuntoon mikä on siivottu ja kunnossa ja kumppani Kela kulkee mukana ja makselee. Vai makseleeko? Missä on kelan raja, haluan tietää?
Juha Päivärinta
yrittäjä
Fuengirola/Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.