Elinkeinoelämän Keskusliiton puheenjohtaja Veli-MattiMattila esitti vastikään Helsingin Sanomissa (12.3.), että palkat Suomessa ovat 10-15 prosenttia liian korkeat ja että ”tarvitsemme vielä useita kilpailukykysopimuksia”. Nykyajalle tyypilliseen tapaan Mattilan sanomisista nousi ”älämölö”, vaikka hän puhui tärkeästä asiasta.
Eurostatin, Tilastokeskuksen ja Euroopan komission analyysejä hyödyntäen havaitaan seuraavaa. Vuosien 1999 – 2015 välisenä ajanjaksona yksikkötyökustannukset nousivat Euroalueella 28,4 % (Saksassa 17,7 %) ja Suomessa 39,1 %. Eroa kertyi siis 10,7 prosenttiyksikköä (eroa Saksaan 21.4 prosenttiyksikköä). Katsottaessa palkansaajakorvauksia palkansaajaa kohden vastaavaksi eroksi Suomen ja Euroalueen välille muodostuu 15,1 % prosenttiyksikköä (eroa Saksaan 29 prosenttiyksikköä). Miltei vastaaviin loppupäätelmiin päästään käytettäessä palkkojen ja palkkioiden kehitystä kyseisellä ajanjaksolla.
Keskustelussa on oikeutetusti huomautettu, että kahden vuoden takainen tilanne on jo vanhentunut. Näin on, mutta yhtälailla puutteellisen kuvan tilanteesta antaisi, jos katsoisimme vain vuosien 2016 – 2018 välistä ennakoitua kehitystä. On nimittäin niin, että komission ennusteen mukaan Euroalueella yksikkötyökustannukset nousevat 3,3 % ja Suomessa laskua kertyy 0,5 % kyseisellä ajanjaksolla. Analysoitaessa palkansaajakorvauksia kuva on samansuuntainen. Suomi on siis kuromassa kuilua kiinni ja kilpailukykymme on parantumassa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että kurottavaa riittää historiasta johtuen vielä useaksi vuodeksi.
Olisivatko palkanalennukset sitten oikea lääke? Eivät olisi. Nykyisessä tilanteessa kansantalous on riippuvainen kotimaisesta kysynnästä ja eritoten yksityisestä kulutuksesta. En usko, että lähivuosina viennistä muodostuu kansantaloutemme veturi. Palkkojen alennuksilla olisi myös yleistä ilmapiiriä kiristävä vaikutus. En usko, että Mattila tarkoitti palkkojen alentamista, vaan sarjaa vastaavanlaisia ”kiky-sopimuksia” kuin viime vuonna tehtiin.
Suomi on viimeaikaisesta positiivisesta kustannuskehityksestä huolimatta vielä takamatkalla suhteessa tärkeimpiin kilpailijamaihimme. Nyt olisi järkevää jatkaa maltillista palkkapolitiikkaa 4-6 vuotta. Maltillisella palkkapolitiikalla tarkoitan kilpailijamaita alhaisempia palkankorotuksia.
Toivottavasti Suomessa ei enää tehtäisi viime vuoden kaltaista kilpailukykysopimuksia. Kiky-sopimus ei ollut joustavuutta lisäävä rakenneuudistus. Itse asiassa sopimus ei juuri muuttanut työmarkkinoidemme rakennetta ja toimintaa. Työmarkkinoille tarvittaisiin palkkadynamiikkaa. Palkan tulisi heijastaa paremmin tuottavuuden kehitystä ja yritysten palkanmaksukykyä. Tarvitaan siis työpaikkakohtaisia ratkaisuja, jotka auttavat yrityksiä ja työntekijöitä erilaisissa suhdannetilanteissa.
Työpaikkakohtainen sopiminen ei johda palkka-aleen. Yli puolet yrittäjistä on arvioinut, että vaikutus palkkoihin olisi neutraali. Yli 40 prosenttia uskoi sen nostavan ja vain 15 prosenttia arveli sen laskevan palkkoja. Kaikkein tärkeitä on kuitenkin joustavan järjestelmän mahdollistama alhaisempi työttömyys. Sitä Suomi aidosti tarvitsee.
Mika Kuismanen
Ph.D., pääekonomisti
Suomen Yrittäjät