SÄHKÖAUTOT: Haa­pa­jär­vel­lä asuvan Juha Kar­vo­sen auto ja muut kodin toi­min­not pyö­ri­vät au­rin­ko­säh­köl­lä

URHEILU: KeKi ja Jymy esit­te­li­vät ylei­söl­le huip­pu­laa­du­kas­ta ul­ko­pe­laa­mis­ta

Kolumni
Tilaajille

Pintaa syvempi luon­to­ko­ke­mus syntyy ve­sis­tön äärellä

Jos kurkistamme pinnan alle ja pysähdymme kuuntelemaan, ehkä luontokato ja ilmastonmuutoskin alkavat näyttäytyä uudessa valossa

Vietän kesäiltaa tyhjällä Tauvon uimarannalla. Seuranani on ainoastaan yksi aarteenetsijä. Katseeni kiinnittyy horisonttiin. Siihen pisteeseen, jonka pystyn vielä hahmottamaan. Mitä kauemmin tuijotan merelle aukeavaa maisemaa, sitä käsittämättömämmältä se alkaa tuntua. Vaikka en näe kuin kevyesti aaltoilevan veden ja auringon leikin sen pinnalla, suoraan silmieni edessä avautuu kokonaan uusi maailma. Veden pinnan alla. Samaan aikaan se on sekä häviävän pieni osa Itämerta, että hahmotuskykyni äärirajoilla.

Ei ihme, että luontokadon ja ilmastonmuutoksen kaltaisten ilmiöiden ymmärtäminen on vaikeaa. Aivot menevät solmuun jo merta tuijottaessa. Pystymme näkemään vain murto-osan meitä ympäröivästä elämästä. Mitä on pinnan alla? Maan pinnan? Veden pinnan?