Piis­pain­ko­kous hy­väk­syi esi­tyk­sen, jonka mukaan kir­kos­sa voi olla kaksi rin­nak­kais­ta avio­liit­to­kä­si­tys­tä – "Otamme ison as­ke­leen"

Kahden rinnakkaisen näkemyksen tunnustaminen ei piispainkokouksen mukaan edellytä molempien näkemysten hyväksymistä vaan sitä, että hyväksytään kahden kirkon sisällä vaikuttavan avioliittokäsityksen olemassaolo.

Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia. Piispainkokous hyväksyi asiaa koskevan esitysluonnoksen eilisessä kokouksessaan.

Malleista ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja.

– Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi. Esityksen mukaan kaikki parit voivat saada kirkollisen vihkimisen. Tämä olisi myös ensimmäinen kerta, kun kirkolliskokous kuvaa selvästi molemmat avioliittokannat, myös nykyisen, sanoo arkkipiispa Tapio Luoma kirkon tiedotteessa.

Esitys menee seuraavaksi laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi, minkä jälkeen huhtikuussa kokoontuva piispainkokous tekee esityksen kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolme neljäsosaa edustajista. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran toukokuussa.

Oikeus valita kahdesta avioliittokäsityksestä

Jos esitys menee toukokuun kirkolliskokouksessa läpi, saisivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit oikeuden toimia kummankin hyväksytyn avioliittokäsityksen mukaisesti.

– Kyse olisi nimenomaan oikeudesta valita kahdesta rinnakkaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä kirkon avioliittokäsityksestä, täsmennetään kirkon tiedotteessa.

Papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi.

Toisen näkemyksen edustajia ei saa painostaa

Piispainkokouksen mukaan kahden rinnakkaisen näkemyksen tunnustaminen ei edellytä molempien näkemysten hyväksymistä vaan sitä, että hyväksytään kahden kirkon sisällä vaikuttavan avioliittokäsityksen olemassaolo.

Rinnakkaisten avioliittokäsitysten olemassaolo merkitsee piispainkokouksen mukaan tosiasiallisen erimielisyyden tunnustamista, mutta siten, ettei se hajota kirkon ykseyttä eikä loukkaa kenenkään oikeuksia.

Piispainkokouksen mukaan vallitsevan erimielisyyden ei tule johtaa tilanteisiin, joissa toisen näkemyksen edustajia pyritään painostamaan, heitä ymmärretään tarkoituksellisesti väärin, mustamaalataan tai loukataan tietoisesti.

Myös työjärjestelyt tulee piispainkokouksen mukaan hoitaa niin, että kunnioitetaan eri näkemyksiä edustavia työntekijöitä. Kenenkään ei pidä joutua toimimaan avioliittoon vihkimisessä tai siunaamisessa vastoin omaatuntoaan.

– Kirkon ja seurakuntatyön erilaisissa tilanteissa ja opetuksessa on muistettava kirkon ohjeet turvallisesta seurakunnasta sekä kunnioittavan keskustelun periaatteet ja toimittava niiden mukaisesti, kun kohdataan eri tavoin ajattelevia, piispainkokous toteaa tiedotteessa.

Taustalla pitkä työ

Avioliittokäsityksestä on käyty kirkon sisällä laajaa keskustelua, ja sitä koskevia kirkolliskokousaloitteita on tehty useita. Tiistaina käsitelty esitys on piispainkokouksen kanslian valmistelema.

Nyt hyväksytty esitys pohjautuu piispainkokouksen aiempaan työskentelyyn, jonka tuloksena kirkolliskokoukselle esiteltiin kuusi eri ratkaisumallia vuonna 2020.

Vuonna 2022 kirkolliskokous pyysi piispainkokousta jatkamaan työskentelyä kirkon avioliittokäsityksessä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Taustalla oli kirkolliskokousaloite, jossa pyydettiin piispainkokousta valmistelemaan esitys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta, kirkko kertoo.

Kirkolliskokous ei hyväksynyt aloitetta, vaan lähetti sen tiedoksi piispainkokoukselle ja pyysi sitä jatkamaan työskentelyä kysymyksen parissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä