Kolumni

Piispa Y. A. Wal­lin­maan muis­to­ki­vi­han­ke toi Oulun hiip­pa­kun­taan myös piis­pan­sau­van

Herkkä ulkopoliittinen tilanne oli otettava huomioon niin aikeen edetessä kuin sen päätepisteessäkin, Hannu Mustakallio kirjoittaa.

Yrjö Aukusti Wallinmaa ehti hoitaa Oulun hiippakunnan piispanvirkaa kesällä 1943 vain viisi viikkoa, ennen kuin hän joutui venäläisten partisaanien attentaatin kohteeksi Inarin Laanilassa. Hautajaisissa herätettiin kysymys muistomerkin hankkimisesta hänen muistonsa kunnioittamiseksi. Hanketta rupesi toteuttamaan tuomiokapitulin asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimi Lapin läänin maaherra – ensin Kaarlo Hillilä ja hänen jälkeensä Uuno Hannula.

Toimikunta kokoontui ensimmäisen kerran jo syyskuussa 1943 Rovaniemellä. Se aikoi kääntyä hiippakunnan seurakuntien puoleen, jotta ne ottaisivat tarvittavat varat talousarvioonsa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut