Nyt koronarokotuksien aikaan julkisuudessa on monesti kauhisteltu rokotustapahtuman näyttämistä ja puhuttu piikkikammoisille aiheutuvasta ahdistuksesta. Lohdutukseksi ajattelin kertoa yhden piikkikammoisen ”kohtalosta”, eli oman kokemukseni.
Pikkupoikana jouduin laboratoriotutkimuksiin sairastelujen vuoksi ja erään laboratorion hoitajaharjoittelijan epäonniset näytteenottoyritykset aiheuttivat itselleni hirveän piikkikammon. Tuo kammo vaivasi minua aikuistumisen kynnykselle asti.
Kunnes: Kotipaikkakunnallani oli yleinen verenluovutustilaisuus. Mietiskelin minuuttitolkulla luovutuspaikan pihalla mitä tehdä, kunnes rohkaistuin kävelemään sisään. Alkurutiinien jälkeen minut ohjattiin luovutuspetille, paikalle tuli ystävällinen hoitaja ja ajattelin sitä kipua, joka kohta tulee.
Vaan eipä tullut, neula oli käsivarressa ennen kuin ehdin reagoida mitään. Hölmönä katselin veripussin täyttymistä. Piikkikammo jäi siihen paikkaansa.
No, nahkaani on tökätty piikki poikineen vuosien varrella, mutta ahdistusta en enää koe, se jäi sinne verenluovutukseen. Auttaisiko tämä kertomus jotakuta piikkiahdistuksen yli?
Jukka Kärkkäinen
Oulu