-

"Kuin olisin tullut kotiin"

Paula Peltoperä asui lapsena pankin yläkerrassa ja leikki viikonloppuisin pankkisalissa. Nyt hän on työskennellyt yrityksessä jo 36 vuoden ajan. Pohjolan Osuuspankkia edeltäneet kylien osuuskassat olivat aikoinaan maanviljelijöiden ainoa keino saada lainaa kotieläinten hankkimiseen ja peltojen parantamiseen.

Kaksoisovet on tehty tummasta puusta. Molemmissa välkkyy kymmenen pientä lasiruutua.

Ruutujen takana avautuu hämärä rappukäytävä. Yläkertaan kaartuvien kiviportaiden oikealle puolella jää ovi, jonka Pohjolan Osuuspankin luottoriskipäällikkö Paula Peltoperä tuntee hyvin. Se on pankin entinen takaovi, josta hän pikkutyttönä livahti usein pankkisalin puolelle.

Peltoperä muistelee pankkiseikkailuitaan Pohjolan Osuuspankin Facebook-päivityksessä vuodelta 2020.

– Leikin lipuilla ja lapuilla ja ihmettelin maailmanmenoa jännittävän rakennuksen sopukoissa.

Paula Peltoperä on pitkän linjan osuuspankkilainen. Hän asui pankin yläkerrassa jo pikkutyttönä, kun hänen isänsä työskenteli pankinjohtajana. Taustalla näkyvä, Rovaniemen keskustassa sijaitseva Pohjolan Osuuspankin vanha talo oli silloin pankin pääkonttori.
Paula Peltoperä on pitkän linjan osuuspankkilainen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä