Sitä saattaa ihminen yllättää itsensä vanha(hkon)nakin uuden ääressä. Näin on käynyt minulle pienen koiran sijaishoitajana. Pieni valkoinen karvaturri tulee jopa uniinkin. Koirasta voidaan puhua se tai hän. Olkoon hän nyt se, miten usein on.
Tämä kyseinen koira on pienikokoinen. On yleinen luulo, että pikkukoirat räksyttävät. Mutta poikkeus vahvistaa säännön, eikä tämä koira ruukaa räksyttää. Se on sosiaalinen, hellyttävä ja haluaa olla kaikkien kaveri.
Parasta on, kun juttelee tälle pikkuystävälle, niin se kuuntelee tarkasti ja on melko varmasti samaa mieltä. Korkeintaan kääntää kylkeä odottaen rapsutusta.
Luin vasta uutisen, että koira on murrosikäinen noin 1,5 vuoden iässä. Tämän olen tullut huomaamaan käytännössä. Änkyröi, heittäytyy maahan makaamaan juuri kun ollaan menossa autoon, että viedään kotiin. Ei ole kuulevinaan kutsua. Pää tassujen päällä makoilee, hyvä ettei nuku. Ei siinä auta muu kuin nostaa syliin ja kantaa autoon. Mummun ja murkun välinen taisto ratkeaa murkun hyväksi.
Hyvin mieluisa paikka tälle koiralle on Joutsensillan K- kauppa. Siellä koirakärryssä se seuraa kaikkea kiinnostuneena. Eikä kertaakaan ole päästänyt ääntäkään. Siellä on hajuaistille upeat maisemat.
On ihmisiä, jotka eivät hyväksy koiraa kauppaan. Onneksi on muita kauppoja heillekin. Olen huomannut, etteivät koirat mitenkään häiritse kaupantekoa. Pikemminkin ne saavat ihmiset hyvälle tuulelle, kun pikku karvapää kurkkii kärryssä. Monesti pysähdytään juttelemaan koira-asioita.
Riitta Järvenpää
eläkeläinen, Oulu