Pick-up, tuo amerikkalaisuuden ikoni, peruskivi ja viimeinen linnake. Kun tänä päivänä autolehdet korostavat kyllästymiseen asti pakettiautotesteissä, miten ajotuntuma on näissä nykyajan kuljetusvälineissä entistä "henkilöautomaisempi", voi vain pudistaa päätään ja lausua "Wanha, nähty on."
Amerikan autoinsinöörit kun alkoivat markkinoida pick-uppejaan muuhunkin kuin työkäyttöön jo 1950-luvun puolivälissä. Kun Fordin F-100 malli alkoi metsurien ja maajussien lisäksi upota muuhunkin kansaan kuin valkohehkuinen veitsi voikimpaleeseen, tuli General Motorsille hätä käteen. Vuonna 1955 vielä, kun vanha työjuhta Chevrolet Stepside pick-up oli myynnissä, tehdas päätti uudistaa sen ilmeen kokonaan. Aggressiivisesti muotoiltu second series -malli tuli myyntiin alkuperäisen rinnalle ja kyllä - suksee oli taattu.
Heidi Pahikka-Aho on saletti kuin stiletti kertoessaan, mikä avolavaletukassa veti puoleensa, kun amerikanautokuume alkoi vaivata 2001.
"Ne olivat ne muodot. Keula on voimakkaan oloinen ja massiivinen, ja iso... Isojahan nuo kaikki jenkit ovat. Kun netissä surffailin ja katselin autoja, niin silmään osui Stepside, tosin joka puolelta tuunattuna. Ihastuin siihen ja aloin heti metsästää sellaista Suomesta."
Turustahan se sitten löytyikin. Pahikka-Ahon Stepside oli tullut Suomeen 80-luvun puolivälissä ja steppaillut siitä lähtien ympäri Etelä-Suomea. Auto oli ostohetkellä Pahikka-Ahon mukaan soiva peli, ei ruostetta tai muutakaan isoja ongelmia. Tosin sointiin tuli paha särö seuraavana vuonna kovan ajorupeaman jälkeen, kun ohjauksen apusimpukka otti ja napsahti hajalle.
Nälkä kasvaa syödessä
"Siinä vaiheessa olisi ollut helppoa korjata simpukka tai ostaa uusi, mutta nälkä kasvoi syödessä. Siitä tuli kolmen vuoden remontti, jossa pistettiin koko etupää uuteen uskoon."
Jarrut, jousitus ja ohjaus saivat kyytiä: Lehdet vaihtuivat erillisjousitukseen, rummut levyiksi ja ohjaus sai kipeästi kaipaamansa tehostuksen. Tällä hetkellä auto on katsastusta vaille valmis. Ennen projektin aloittamista piti ajoneuvohallitukselta hakea lupa tehtäville muutoksille, mutta kolmen vuoden aikana lainsäädäntö ehti muuttua harrastajaystävällisempään suuntaan siten, että nyt päästäisiin vähemmällä paperityöllä.
"Tarkkaanhan täällä Suomessa katsotaan näitä muutoksia, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Ja eipä siinä mitään ongelmia ollut, järkevän suunnitelman kun tekee korjauksesta ja hoitaa sen asiallisesti."
Yksin ei letukan laittamisen kanssa tarvinnut jäädä, sillä apua ja neuvoja on aina löytynyt niin omasta talliporukasta kuin muiltakin konkareilta. Kiitokset onnistuneesta projektista menevätkin kotijoukkojen lisäksi Grassheads:n porukalle sekä Makelle ja Ilulle.
"Ei tässä porukassa katsota naisia kieroon, vaan tosi mahtavaa suhtautumista on ollut. On toki niitäkin, joiden mielestä kiintoavain naisen kädessä on kauhistus, mutta he ovat harvassa ja poikkeuksetta harrastajaporukan ulkopuolelta. Kyllä nainen oikealla asenteella hyvin 'äijien maailmassakin' pärjää!"
JAAKKO SEPPÄLÄ, teksti
RIINA NURMINEN, kuvat