
Peräti kahdeksan hehtaaria turvepohjaista peltoa on palanut Tyrnävällä, kerrotaan Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta. Hälytys suuresta maastopalosta Kylmäläntien läheltä tuli pelastuslaitokselle perjantaina kello 14.10.
Jälkisammutustyöt jatkuvat yöhön asti. Pelastuslaitoksen mukaan leviämisvaaraa ei enää ole.
Palon arvioidaan saaneen alkunsa työkoneen aiheuttamasta kipinästä.
Pelastuslaitos sai apua Rajavartiolaitokselta, jonka helikopteri kävi pudottamassa vettä palopaikalle.
Oulun seudulla on ollut viime päivinä runsaasti tulipaloja, joiden joukossa on myös useita maastopaloja.
Maastopalohälytyksiä on perjantaina ollut myös ainakin Vaalassa ja Pudasjärvellä.
Vaalassa maastoa paloi iltapäivällä noin 600 neliömetriä. Pelastuslaitos sai palon sammutettua varsin nopeasti.
Pudasjärven Yli-Tannilassa paloi illalla kaksi hehtaaria metsää ja peltoa. Palopaikka oli Siuruajoen varrella. Pelastuslaitos sai rajattua palon, eikä se levinnyt asutuksiin. Jälkisammutustyöt olivat kello 20.30 käynnissä.
Pelastuslaitokselta kerrottiin jo alkuviikosta, että maasto on nyt vaarallisen kuivaa ja helposti syttyvää. Useita viikkoja kestänyt lämmin ja sateeton jakso jatkuu Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä ensi viikolla.
Juttua korjattu kello 20.43: Päivitetty tuoreet tiedot tulipalojen aloista. Tyrnävällä maastoa paloi tarkentuneen tiedon mukaan kahdeksan hehtaaria eikä kaksi hehtaaria kuten alkuperäinen arvio oli.