Lapset ovat maaseudulla iät ja ajat oppineet maatilan töihin sitä mukaa kuin ovat varttuneet. Sellaista kutsutaan kasvamiseksi. Vanhempien vastuulla on valvoa, ettei tartuta ylivoimaisiin tai vaarallisiin urakoihin.
Nyt sitten viranomainen on löytänyt tästäkin ongelman. Ympäristöministeriössä halutaan määritellä pelto maastoksi, ja sen myötä pellolla ajamiseen tarvittaisiin traktorikortti ja 15 vuoden ikä.
Ikäraja ja todistettu ajotaito eli traktorikortti on tietysti tarpeen silloin, kun liikutaan kylätiellä eli muun liikenteen seassa. Sinne ei lapsilla ole traktorilla asiaa. Mutta omille pelloille ei ajolupien tarkastajia tarvita.
Ministeriön kannan mukaan maatilojen lasten pitäisi katsella vierestä ja potkia traktorin renkaita 15-vuotiaaksi asti. Sitä ennen heitä siis kiellettäisiin olemasta mukana tilan töissä, joissa käytetään liikkuvaa konevoimaa. Määräys on todellisuudelle vieras, sillä nämä työt on opittava silloin, kun niihin on halua, tahtoa ja tarvetta.
Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka muistavat hyvin, miltä tuntui lapsena liikuttaa traktoria, omaa tai sukulaisten. Totta kai siinä on riskinsä mukana kuten on kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Toisenlainen mutta henkisesti suurempi riski on siinä, että estetään lapsia olemasta mukana kotitilan tehtävissä.
Asian ymmärtäisi, jos alle 15-vuotiaiden lasten aiheuttamat traktorionnettomuudet olisivat jonkinlainen ongelma. Eivät ne ole. Eikä ajattelu muutenkaan voi lähteä siitä, että viranomaismääräykset ulotetaan kaikkeen. Työt opitaan tekemällä, ja vanhemmillakin on harkintakykyä.