Ilma on sakeana sinitiaiskoiraiden äkäisestä kähinästä. Läheisen reviirin naaras on yön aikana jäänyt leskeksi. Eipä aikaakaan, kun monet lähitienoon koiraat ovat hakemassa puuttuvan koiraan paikkaa.
Jo aamuvarhaisella kaksi kilpakosijaa esittelee naaraalle höyhenpukuaan sulosointujen säestyksellä ja mahtailee toisilleen yrittäen voittaa reviirin naaraineen itselleen. Kun uhkailu ei tunnu riittävän kilpailijan häätämiseen, tilanne äityy tappeluksi. Koiraat käyvät siipiään räpiköiden toistensa kimppuun, tarttuvat toistensa varpaisiin kiinni ja putoavat äänekkäänä höyhenmyttynä oksien ja risujen läpi, kunnes juuri ennen maahan tipahtamistaan päästävät irti ja lennähtävät hetkeksi erilleen vetämään henkeä.
Muutama ilman omaa reviiriä jäänyt koiras lentää leskinaaraan pesän liepeillä, mutta saa kukin vuorollaan äkkilähdön voitokkaammalta kilpakosijalta. Ennen puoltapäivää peli on selvä. Viereisen reviirin sinitiaiskoiras laulaa leskeksi jääneen naaraan reviirin rajoilla voittajan elkein - ja pyrähtää sitten omalle reviirilleen varmistamaan ensimmäisen puolisonsa turvallisuuden.
Luontoäidin
laskentaa
Mikä sai leskeksi jääneen sinitiaisnaaraan tyytymään jo pariutuneen koiraan kakkosnaaraan osaan sen sijaan, että olisi pariutunut jonkin reviiristä niin ikään taistelleen vapaan koiraan kanssa?
Polygyniaa, koiraan moniavioisuutta, on perusteltu koiraan näkökulmasta suuremmalla jälkeläistuotolla: kaksi puolisoa tuottaa lisääntymiskautena enemmän jälkeläisiä kuin yksi puoliso. Käytännössä koiraalle tulee kahdesta naaraasta myös kaksinkertaiset puolisonvartiointi- ja poikastenruokkimiskulut.
Naaraiden näkökulmasta tilannetta on vaikeampi selittää. Moniavioisen koiraan ensimmäiselle naaraalle toisen naaraan ilmaantuminen tietää vaaraa menettää osa koiraan tarjoamasta panostuksesta poikasten hoidossa. Siksi naaraat harvemmin suvaitsevat muita naaraita samalla reviirillä.
Moniavioinen koiras saattaa kakkosnaaraasta huolimatta keskittyä poikasten hoidossa vain ensimmäisen naaraansa poikasiin, jolloin kakkosnaaras joutuu huolehtimaan jälkikasvustaan yksin. Jos moniavioisen koiraan hallitsemalla reviirillä on runsaasti ravintoa ja suojaa, yksinhuoltajuus ei käy kakkosnaaraalle liian rasittavaksi ja se voi huolehtia poikasistaan ilman koiraan panostusta.
Tutkimusten mukaan kakkosnaaraan pesintä sujuu yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin huonompilaatuisella reviirillä elävän yksiavioisen koiraan ainoan puolison pesintä. Naaraan suostumista kakkosnaaraaksi on selitetty myös koiraan ominaisuuksilla. Lintuemon logiikan mukaan moniavioinen, mutta ominaisuuksiltaan ylivertainen koiras voi olla jälkeläisten isäksi parempi vaihtoehto kuin ”huonompilaatuinen”, mutta yksiavioinen koiras.
Isänsä poikia,
tai sitten ei
Jos sinitiaisnaaras ehti paritella ensimmäisen puolisonsa kanssa ennen leskeytymistään, pesään munitut munat oli hedelmöittänyt edesmennyt puoliso. Jos naaras paritteli reviirille salaa tunkeutuneen vieraan koiraan kanssa, jälkeläiset voivat olla sen. Molemmissa tapauksissa reviirin vallanneen uuden puolison lisääntymismenestys pienenee, jos se kuluttaa aikaa ja voimavarojaan huolehtimalla toisen koiraan siittämästä poikueesta.
Linnuilla ei ole keinoja päätellä isyyttä jälkikäteen, ja siksi lintukoiraille onkin tärkeämpää pyrkiä varmistamaan isyytensä etukäteen. Keinoja ovat muun muassa puolisonvartiointi ja tiheä parittelu etenkin niinä päivinä, jolloin on otollisimmat hetket naaraan hedelmöittymiselle.
Koiras seuraa naarasta tiiviisti ja ajaa mahdolliset kilpakosijat tiehensä ennen kuin ne pääsevät yrittämään parittelua naaraan kanssa. Joidenkin lajien, kuten rautiaisen, koiraat ovat oppineet puhdistamaan nokallaan naaraan vieraan koiraan siittiöistä siltä varalta, että vartioinnista huolimatta on sattunut syrjähyppy.
Brittitutkija David Lack arvioi 60-luvulla julkaistussa tutkimuksessaan, että jopa 90 prosenttia kaikista lintulajeista on monogamisia, yksiavioisia. DNA-tekniikka on kuitenkin muuttamassa käsitystä lintujen yksiavioisuudesta: aiemmin monogamisiksi luultujen lajien on huomattu hautovan pesässään useamman koiraan hedelmöittämiä munia. Sinitiaisten poikasista on erään DNA-tutkimuksen mukaan noin 18 % muun kuin reviirin omistavan koiraan jälkeläisiä.
Koiraalle naaraan parittelu toisen koiraan kanssa tuo epävarmuuden isyydestä, mutta naaraalle tilanteesta voi koitua etua. On oletettu, että parittelu toisen koiraan kanssa vähentää naaraan riskiä tuottaa hedelmöittymättömiä munia, jos puoliso sattuisikin olemaan steriili. Lisäksi naaras saattaa saada toiselta koiraalta apua poikasten hoitamisessa, jos on mahdollista, että se on poikasten isä.
Se ratkaiseva
ero
Polyandrialla tarkoitetaan naaraan moniavioisuutta. Oulunkin seudulla pesivän lapinsirrin naaraat jättävät lisääntymiskauden ensimmäiset koiraansa huolehtimaan haudonnasta yksin ja lähtevät etsimään seuraavaa koirasta, jolle munia munat pesään. Tietoa lajista ovat kartuttaneet Oulun yliopiston tutkijat Kari Koivula ja Antti Rönkä.
Lewis Oring on esittänyt monen tekijän yhteissummaa selitykseksi naaraiden moniavioisuudelle. Runsaat ravintovarat, pian kuoriutumisensa jälkeen omillaan pärjäävät poikaset sekä koiraiden suurempi lukumäärä populaatiossa saattavat yhdessä johtaa naaraiden moniavioisuuteen.
Puolison pääsee valitsemaan yleensä se sukupuoli, jonka edustajia on vähemmän populaatiossa.
Linnuilla, kuten muillakin eläimillä, naaras useimmiten valitsee puolisonsa ja koiraat taistelevat naaraiden suosiosta. Syy moiseen löytyy sukusoluista: siittiöt ja munasolut eivät ole lisääntymiskilvassa samalla lähtöviivalla. Siittiöt sisältävät koiraan perintötekijät, mutta naaraiden munasolut sisältävät perintötekijöiden lisäksi ravintoa hedelmöittyneen munasolun alkutaipaleelle.
Ylimääräisen, mutta tuiki tarpeellisen lastinsa vuoksi naaraiden munasolut ovat paitsi suurempikokoisia myös kalliimpia tuottaa kuin koiraiden siittiöt. Naaraiden on sen vuoksi oltava tarkempia munasolujen hedelmöittämisessä, jotta panostus ei menisi hukkaan ja lisääntymismenestys jäisi kehnoksi. Koiraat joutuvat siis jatkossakin panemaan parastaan isyytensä eteen.
