3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
tuoretta basilikaa tai muuta
yrttiä silputtuna
(valkosipulia)
Vihannespaprikoita löytyy vihreänä, keltaisena, punaisena, oranssina, valkoisena ja tumman sinipunaisena. Vihreät paprikat ovat raakoja, mutta vaihtavat väriä kypsyessään keltaisiksi tai punaisiksi.
Keltaiset ja punaiset paprikat ovat makeahkoja, kun taas kirpeyttä löytyy vihreistä ja sinipunaisista paprikoista. Valkoiset paprikat ovat miedoimpia.
Paprikat jaetaan vihannespaprikoihin ja maustepaprikoihin, jotka ovat voimakkaan tulisia. Maustepaprikat ja chilit ovat vihannespaprikaa pienempiä ja muodoltaan suippoja.
Paprikan maku johtuu kapsaisiini-nimisestä aineesta, jota on eniten siemenissä ja hedelmän sisäpinnalla olevissa väliseinissä. Kapsaisiinipitoisuus on korkein chileissä; maustepaprikoissa sitä on jo huomattavasti vähemmän. Siemenet poistetaankin kaikista paprikalajikkeista ennen ruoanvalmistusta.
Suomalaiset syövät noin kaksi kiloa paprikaa vuodessa henkeä kohti. Tästä määrästä kotimaista alkuperää on noin viisi prosenttia, valtaosan ollessa espanjalaista tai hollantilaista tuontitavaraa. Sekä paprikan kulutus että kotimaisen paprikan viljely ovat kuitenkin lisääntyneet selvästi.
Ruokaohjeita, joissa käytetään paprikaa, löytyy runsaasti. Tässä on muutamia vinkkejä erityyppisistä ruoista.
Kylmä vihanneskeitto
- Gazpacho
4 dl vettä ja 1 kasvisliemi-
kuutio
6 tomaattia
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 pieni tuorekurkku
1 sipuli
1 viipale vaaleaa leipää
2 valkosipulin kynttä
puserrettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl punaviinietikkaa
5-6 tippaa tabascoa
Keiton pinnalle
erikseen tarjottavaksi:
paahdettuja leipäkuutioita
paprikakuutioita
tomaattikuutioita
kurkkukuutioita
hienonnettua sipulia
Liuota kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen, ja anna kasvisliemen jäähtyä kylmäksi. Kuori tomaatit ja kurkku. Leikkaa vihannekset kuutioiksi. Liota leipäviipale vedessä pehmeäksi.
Laita kaikki vihannekset ja kuivaksi puristettu leipäpala tehosekoittimeen tai monitoimikoneen kulhoon ja soseuta sileäksi. Lisää kasvislientä, kunnes saat sopivan sakean keiton.
Mausta ja jäähdytä keitto täysin kylmäksi. Laita lisäkkeet tarjolle erikseen.
Gazpacho on andalusialainen kesäruoka ja meilläkin mainio hellepäivän tarjottava. Lisää joukkoon hieman jäämurskaa pitämään keitto kylmänä. Voit valmistaa gazpachon päivää ennen tarjoilua.
Sienitäytteiset paprikat
4 paprikaa
vettä
suolaa
täyte:
1/2 l mietoja sieniä
2 dl tummaa riisiä
tai riisi-moniviljasekoitusta
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 rkl öljyä
1/2 tl yrttisuolaa
1/4 tl mustapippuria
200 g tomaatti-basilikatuore-
juustoa
2 rkl tuoretta basilikaa
pinnalle:
1 dl juustoraastetta
Halkaise paprikat, ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Nosta reikäkauhalla valumaan.
Keitä riisi kasvisliemessä kypsäksi. Hienonna sipuli, ja kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää paloitellut sienet, ja hauduta niitä noin viisi minuuttia. Sekoita riisi, sieni-sipuliseos, tuorejuusto ja mausteet keskenään.
Pane paprikanpuolikkaat uuninkestävälle vadille ja täytä ne. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Sienien asemasta voit käyttää 250 g jauhelihaa tai 150 g kinkkua.
Marinoidut paprikat
3 eriväristä paprikaa
marinointiin:
Puolita paprikat ja poista kuoret yllä olevan ohjeen mukaisesti. Sekoita marinadin ainekset, (suikaloi paprikat halutessasi) ja kaada liemi paprikoiden päälle kulhoon. Anna maustua jääkaapissa mielellään yön yli.
Tarjoa sellaisenaan alkupalana, salaatin joukossa tai grilliruoan lisäkkeenä.
Paprikamuhennos - Lecsó
1/2 kg paprikaa (mielellään
valkoista)
250 g tomaattia
1 pienehkö sipuli
2 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
(150 g salamia)
Leikkaa paprika suikaleiksi ja kuoritut tomaatit lohkoiksi. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa, ja kuullota sipuli. Ota kattila pois levyltä ja lisää paprikajauhe.
Lisää kattilaan paprikat, suola ja pippuri, ja hauduta kannen alla vähän aikaa.
Sekoita tomaatit muhennokseen ja keitä pehmeiksi. Jos käytät salamia, leikkaa se siivuiksi ja lisää muhennokseen noin viisi minuuttia ennen valmistumista.
Unkarilaiset lisäävät lecsóon väkevää bogyiszló-paprikaa tuomaan tulisuutta. Myös chili käy tähän tarkoitukseen. Lecsóa tarjotaan riisin tai valkoisen leivän kera. Ilman makkaraa se on mainio kasvisruoka tai liharuoan kastike.
Kasvishöystö - Ratatouille
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 munakoiso
3 tomaattia
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta timjamia
(tai 1 tl kuivattua)
2 rkl tuoretta rosmariinia (tai
1 tl kuivattua)
1 tl suolaa
1/2-1 tl mustapippuria
nippu hienonnettua tuoretta
basilikaa tai persiljaa
Hienonna sipulit, ja viipaloi valkosipulinkynnet. Suikaloi paprikat, kuutioi kesäkurpitsa ja munakoiso. Lohko kuoritut tomaatit. Kuumenna öljy paistokasarissa, ja kuullota sipulia ja valkosipulia pari minuuttia. Lisää paprikat ja anna kypsyä hetki.
Lisää munakoiso, kesäkurpitsa, tomaatit ja laakerinlehti. Hauduta höystöä 20-30 minuuttia. Mausta hauduttamisen aikana. Lisää basilika tai persilja lopuksi.
Ratatouille on kotoisin Ranskan Provencesta. Se on suosittu alkuruoka ja pääruoan lisäke. Tarjoa sitä tuoreen patongin kera tai paistetun liharuoan lisäkkeenä.
Punainen salaatinkastike
1/2 punaista paprikaa
1/2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl sokeria
1 1/2 rkl sinappia
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl basilikaa
2 rkl tomaattisosetta
1/2 dl viinietikkaa
1 1/2 dl öljyä
Paloittele paprika ja sipuli. Laita kaikki aineet tehosekoittimeen, ja anna koneen käydä, kunnes kastike on tasaista. Voit tehdä kastikkeen myös sauvasekoittimella korkeareunaisessa kulhossa.
Kastiketta voi käyttää myös grillattujen liharuokien lisänä.