Hyvinvointiyhteiskunnan onnistumista mitataan sillä, kuinka kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia. Minun on vaikea ymmärtää, miten olemme päästäneet asiat Suomessa niin huonoon tilaan, että Suomessa asuvista lapsista jopa noin 160 000:ta uhkaa köyhyys ja siihen liittyvät riskit syrjäytyä.
Jokainen lapsi ansaitsee harrastuksen, lämpimät vaatteet ja ravitsevaa ruokaa viikon jokaisena päivänä. Aivan liian monelle lapselle nämä eivät valitettavasti ole itsestäänselvyyksiä.
Köyhyys ja jatkuva niukkuus alentavat ihmisen toimintakykyä ja elämänlaatua. Köyhyydessä eläminen aiheuttaa turhautumista, epätoivoa ja jopa vihaa. Usko tulevaisuuteen on usein koetuksella.
Köyhyydestä on vaikea pyristellä omin avuin pois.
Tilanne on kuluvalla hallituskaudella huonontunut, kun Sipilän hallituksen epäreilut leikkaukset ovat kohdistuneet juuri pienituloisiin ja tukien varassa eläviin ihmisiin. Esimerkiksi työttömän peruspäiväraha olisi tänä vuonna ilman indeksijäädytyksiä 725 euroa kuukaudessa mutta hallituksen leikkausten vuoksi se on alle 700 euroa.
Heiltä, joilla on jo valmiiksi vähän, on leikattu vielä lisää, ja useat eri heikennykset ovat kohdentuneet samoihin ihmisiin moneen kertaan.
Vihreät ovat esittäneet, että vähimmäisetuudet (sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainpäiväraha) nostetaan samalle tasolle työttömän perusturvan kanssa. Opiskelijoilta hallitus on leikannut eniten, ja siksi myös opintorahaan tarvitaan kunnon korotus.
Tukien yhtenäistäminen on ensimmäinen askel kohti perustuloa. Perustulo vähentää byrokratiaa, kannustinloukkuja ja helpottaa työn vastaanottamista. Perustuloa ei tarvitse erikseen hakea, vaan se maksetaan jokaiselle kansalaiselle, ja tulon kasvaessa se leikkaantuu pois verotuksen kautta. Se kannustaa, ei rankaise.
Köyhien lapsiperheiden auttaminen on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvojen ydintä. Se on panostus, joka varmuudella maksaa itsensä takaisin.