Rajakylän palkkasurmasta syytetty siikajokinen mies kertoi perjantaina oikeudessa, ettei hän missään vaiheessa aikonut tappaa uhria.
Kertomansa mukaan hän oli valmis korkeintaan jonkinlaiseen tappeluun, jonka jälkeen hän pystyisi sanomaan Bobby Dashtille tai häneksi tekeytyneelle henkilölle, että teko on epäonnistunut ja "homma" pitää lopettaa, koska uhri on tietoinen yrityksistä.
"Missään vaiheessa en ollut valmis niihin seuraamuksiin, jotka aiheutin", mies sanoo.
Miehen mukaan hänellä olisi ollut mahdollisuus surmata uhri aiemminkin, mutta hän ei ollut halunnut tehdä sitä. Kertomansa mukaan hän tekaisi Dashtille tarinat miksi teot eivät onnistuneet.
"En pystynyt sanomaan suoraan, etten pystynyt tekemään sitä. En halunnut asettua poikkiteloin", mies sanoo.
Mies sanoo, että Dashti oli uhkaillut viesteissä lähettää miehiä tekemään hänelle tai hänen läheisilleen jotain.
Autossa useita välineitä
Surmaaja kertoo, että hänen tarkoituksensa oli surmayönäkin vain aiheuttaa jonkinlainen konflikti, joka pilaisi "projektin".
Hänellä oli autossaan useita vahingoittamiseen soveltuvia välineitä, muun muassa raskaita venäläisiä veitsiä. Hän kertoo viime hetkillä napanneensa mukaan vihannesveitsen.
"Ajattelin, että ihan sama mitä on, kun ei tästä kuitenkaan mitään tule."
Mies ei pysty kunnolla selittämään oikeudelle mitä tekohetkellä tapahtui.
"Yhtäkkiä huomasin sekä hänelle että itselleni yllätyksenä, että olin lyönyt häntä kahdesti tai kolmesti veitsellä."
Tilannetta seurasi tappelu, jossa iskuja vaihdettiin puolin ja toisin. Samalla uhri puri tekijän nimettömän sormen poikki.
Miehen mukaan uhri oli hengissä hänen poistuessaan paikalta.
Miehen kuulemista jatketaan oikeudessa maanantaina. Silloin ääneen pääsee myös murhaan yllyttämisestä syytetty Bobby Dashti. Lisäksi kuullaan useita todistajia.
Suurin osa perjantain käsittelypäivästä kului Facebook-aineiston läpikäyntiin.
Kaleva.fi seurasi oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä torstaina ja perjantaina. Live-seuranta jatkuu maanantaina istunnon alkaessa kello 8.