"Pajulintu on tuo pienin lintu, ihmisten rakastama ja säälimä", sanottiin Ristiinassa.
Pajulintu (Phylloscopus trochilus) kuuluu linnustomme pienimpiin. Sen vienosti laskeva mollisäe soi alkukesällä lähes kaikkialla, missä on yksikin lehtipuu. Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta pajulinnun, Suomen yleisimmän linnun laulua.
Pienenpienelle pajulinnulle on aikojen saatossa kertynyt monia viehättäviä nimiä. Lintua on kutsuttu nimillä uunilintu, hyitti, pajutiiainen, pajukerttu ja viivittäjä. Oulun seudulta on tallennettu pajutuikki.
Pajulintu kuuluu uunilintujen sukuun. Suvun tieteellinen nimi Phylloscopus on johdettu lehteä tarkoittavasta kreikan sanasta fyllon sekä katselijaa merkitsevästä sanasta skopos. Uunilinnut jos mitkä katselevat puiden lehtiä ruokaa etsiessään. Lehdiltä uunilintu löytää milloin kirvan, milloin perhosentoukan ravinnoksi itselleen ja poikasilleen.
Vanhassa tarinassa linnut pitivät käräjiä. Syytettyjen penkillä istui pajulintu palkulainen pahoin piestynä, verta vuotaen. Pajulintua syytettiin köyhän miehen jyvien syömisestä.
Kurki, tuomari, kovisteli pajulinnulta tunnustuksen: "Söin minä kaksi, korkeintaan kolme jyvää", vaikersi pajulintu. Selvä juttu, kaula poikki vaan, kuului oikeuden tuomio.
Suuria rötöstelijöitä kuten kurkea ja varista ei lintujen käräjillä tuomittu. Sen sijaan pienrikollinen oli saamassa kohtuuttoman ankaran tuomion. Kaikeksi onneksi pääskynen liverteli asiat oikealle tolalle ja pajulintu sai jäädä henkiin.