– Lähes päivittäin tapaamme tyttöjä ja nuoria naisia, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa, Mervi Koskela kertoo.
Hän vastaa Oulussa Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyöstä, seksuaalineuvonnasta ja -kasvatuksesta yhdessä Minja Lappalaisen kanssa.
Viime kuukausien uutisointi Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista on näkynyt heidän mukaansa erityisesti siinä, että yhteiskunnallisella tasolla on herätty seksuaalikasvatuksen merkitykseen.
– Esimerkiksi kouluilta on tullut paljon enemmän toivetta siitä, voitaisiinko antaa seksuaalikasvatusta. Sitä voitaisiin tehdä enemmän kuin resurssit nyt riittävät, Koskela kertoo.
Piikkinä näkyy myös se, että uutisoitujen tapausten myötä moni on ryhtynyt pohtimaan omia, ehkä vuosia vanhoja kokemuksiaan, ja ottanut yhteyttä.
Se ei ole näkynyt, että uhrien määrä olisi lisääntynyt tavanomaisesta. Uhrityö on osa jokapäiväistä perustoimintaa.
Oikeusprosessi vie voimavaroja
Seksuaalirikostilastoissa näkyvät vain ne tapaukset, jotka ovat tulleet poliisin tietoon. Todellinen määrä on kuitenkin paljon suurempi.
Alle puolella Koskelan ja Lappalaisen tapaamista uhreista on oikeusprosessi jossain vaiheessa.
– Lopuilla voi olla hyvinkin pitkä aika seksuaalisen väkivallan kokemuksesta. Toipuminen vie voimavaroja, eivätkä kaikki välttämättä jaksa ryhtyä esimerkiksi oikeusprosessiin, Koskela kertoo.
Häntä harmittaa se, että uutisointi Oulun tapauksissa on painottunut tekijänäkökulmaan, ja uhrit ovat jääneet näkymättömiksi.
– Olisi tärkeää muistaa uhrit. He tarvitsevat ja heillä on oikeus saada apua.
Noin kolmasosa Tyttöjen Talon seksuaalisen väkivallan uhreista on itse hakeutunut talolle.
Muutoin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa valtaosa tulee ohjattuna esimerkiksi terveydenhoitajien vinkkaamana.
Lappalainen ja Koskela tarjoavat nuorille keskusteluapua ja tietoa.
– Kartoitamme nuorten tilannetta. Nuori voi itse määrittää, mitä asioita tuo esille. Monesti jo se, että saa tietoa, auttaa. Voi olla helpottavaa kuulla, että vaikean kokemuksen jälkeen on tavallista että ahdistaa ja näkee painajaisia, Koskela sanoo.
– Lisäksi meillä on vertaistukitoimintaa seksuaalista väkivaltaa kokeneille, Lappalainen lisää.
Asiakkuudet kestävät yleensä vuodesta kahteen.
– Välillä voi mennä hyvin, mutta joku uusi elämäntilanne voi palauttaa kokemukset uudestaan pintaan.
Lappalainen ja Koskela eivät olisi huolissaan, jos nuori ei halua puhua kipeistä kokemuksistaan vanhemmilleen.
– On kuitenkin tärkeää, että nuorella on joku aikuinen, jonka kanssa puhua, Lappalainen sanoo.
– Toivon ylläpitäminen ja valon tuominen on tärkeää, Koskela lisää.
