Päivän lef­fa­poi­min­nat: Rie­mu­kas he­vi­ko­me­dia riisuu aseista – Jo­han­nes Ho­lo­pai­nen hel­lyt­tää pää­roo­lis­sa, mutta rak­kau­des­ta lajiin ovat mukana muutkin

Pohjoisen kylän metallibändissä karjuva Turo tulee päästäneeksi suustaan myös pienen valkoisen valheen. Jukka Vidgrenin ja Juho Laation komediassa siitä seuraa riemukasta mylläkkää. Johannes Holopainen hellyttää pääroolissa, mutta rakkaudesta lajiin ovat mukana kaikki muutkin tekijät. Omasta puolestani voin todistaa, ettei Hevi reissusta nauttiminen vaadi heavy-fanitusta. Vaikka tuskin siitä haittakaan on. Ensiesitys. (Suomi 2018)

Mikään ei ole niin kuin ennen, eivät edes maailmanloput. Kun nyt puhutaan ilmaston lämpenemisestä, arveltiin taannoin, että uusi jääkausi uhkaa. Ilmastonmuutos toki jyllää, kun Golf-virta hyytyy, Manhattan jäätyy ja ihminen herää huomaamaan pienuutensa. Ohjaaja Roland Emmerich ei pihdannut tehoissa ja pauhuissa tälläkään kertaa. Meteorogi Dennis Quaid ja poika Jake Gyllenhaal muodostavat inhimillisen langan kaiken keskellä. (USA 2004)

Musta huumori on perinteisesti kukkinut kovina aikoina. Neil LaButen hautajaiskomedia vastaa siihen kysyntään. Se on Lewis Gilbertin englantilaiselokuvan amerikkalaisversio, jossa paljastukset, nolot tilanteet ja kaaos höystävät toraisan suvun suruaikaa. Chris Rock, Regina Hall ja muut ymmärtävät kyllä kupletin juonen, mutta brittien herkullinen, myötäsyntyinen jäykistely menetettiin väkisinkin, kun valtameri ylitettiin. (USA 2010)