Päivän lef­fa­poi­min­nat: Ohjaaja kä­ryt­tää kynt­ti­lää mo­lem­mis­ta päistä – hi­ki­pi­sa­rat rois­ku­vat ja epä­toi­vo iskee välillä Bob Fossen oma­koh­tai­ses­sa elo­ku­vas­sa

Tanssin ja muun estradiviihteen kuuluu vaikuttaa vaivattomalta. Omakohtaisessa elokuvassaan ohjaaja-koreografi Bob Fosse tähtäsi silti myös hikipisaroihin, epätoivon tuokioihin ja taiteellisiin tuskailuihin. Broadway-ohjaaja Roy Scheider polttaa kynttiläänsä molemmista päistä ja vielä ikuista tupakkaansa suupielessä. Työn, naissuhteiden ja elämän tarkoituksen summailua tämä harrastaa taivaan valkealle Jessica Langelle. (USA 1979)

Jacques Tatin ja muiden legendojen perillinen Rowan Atkinson on menestyksensä ansainnut. Ikävä puoli siinä on, ettei hänellä ole enää poltetta jatkaa Mr. Beanin omavaloisia toikkarointeja. Lohduksi saamme sentään pitkän elokuvan silloin tällöin – niin kuin tämän komedian, jossa Atkinson palasi nolojen tilanteiden agentin rooliin. Tempo on kieltämättä löysä, mutta James Bondin jalanjäljissä liukastellaan riemukkaasti. (Britannia 2011)

Terävä katse, muhkea punainen parta ja pohjoismainen karisma veivät Kristofer Hivjun ikoniseksi hahmoksi menestyssarjaan Game of Thrones. Mikään vaatimattomampi heppu ei olisi kelvannut myöskään korvaamaan Mikael Persbrandtia ruotsalaisissa Beck-elokuvissa. Heti debyytissään norjalaistähti tuo mukavasti lämpöä ja virtaa koko sarjaan. Murhapolton tutkintaan keskittyvä episodi ei muuten olisi irti rutiineista päässytkään. (Ruotsi 2016)