Päivän lef­fa­poi­min­nat: Ihminen toi­sen­sa jälkeen me­net­tää näkönsä – sokeus leviää kuin sairaus tie­teis­elo­ku­vas­sa

Ihminen toisensa jälkeen menettää näkönsä. Silmälääkärin vaimo säästyy ja alkaa opastaa sokeita kaaoksen keskellä. Jokainen näkee, että Fernando Meirellesin tieteiselokuva kertoo muustakin kuin oudosta taudista, sillä jo José Saramangon romaani hieroi symboliikkaansa vasten lukijan naamaa. Ja tietenkin se puistattaa totuuden jälkeisenä aikana – varsinkin, kun Julianne Moore, Mark Ruffalo ja muut tekevät roolit tosissaan. (Kanada 2008)

Aki Kaurismäki muunsi Edvin Laineen elokuvasta nimen omalle Laitakaupungin valoilleen, ja paljon velkaa hän on sille muutenkin. Jo kameran ensimmäinen, hellä pyyhkäisy yli Helsingin työläiskortteleiden sopisi täydellisesti myös Kaurismäelle. Vanhanaikaisen ja vähän pahvisen melodraaman alta löytyy muutenkin sydäntä, jonka lämpöä eivät vuodet vie. Ansa Ikonen on sosiaalivirkailija, joka tutustuu rikolliseen Tauno Paloon. (Suomi 1948)

Baltasar Kormákur näytteli islantilaisjännärissä, jossa lankomiehen törttöilyt pakottivat entisen rikollisen palaamaan vanhoihin hommiin. Tarinan amerikkalaisversiossa hän vastasi ohjauksesta. Oli Mark Wahlbergin vuoro joutua perheenisänä tiukkaan paikkaan. Keikka Panamaan kiristää jännitystä hissukseen, mutta yhtä tärkeätä on uskottava, hienhajuinen duunarielämän kuvaus. Nykypäivän rahtilaivasta on romantiikka kaukana. (USA 2012)