
Danny laulaa Double -kaksoisolento -elokuvassa, jossa ujo Simon (Jesse Eisenberg) kohtaa hohdokkaan karismaattisen kaksoisolentonsa.
Kuva: NONSTOP ENTERTAINMENT AB
Kriitikko Pekka Eronen valitsee kolme päivän kiinnostavinta tv-elokuvaa.
The Double – kaksoisolento
Suomen ikioma Danny aloitti levytysuran East Virginialla, ja saman kappaleen hän esittää Richard Ayoaden brittifilmissä. Tuokio saattaa olla ohjaajan kunnianosoitus Aki Kaurismäelle, mutta muuten luisutaan lähemmäs David Lynchin ja Charlie Kaufmanin tapaisia nyrjähtäneiden tuntojen tulkkeja. Minuus on nytkin hauras asia. Kainoa Simonia ja hohdokasta kaksoisolentoa esittää mainio Jesse Eisenberg. Ensiesitys. (Britannia 2013)
Yle Teema & Fem perjantai 6.7. klo 21.10.
Varasto
Yrittää pitää, ja jokaisen pitää huolehtia omista asioistaan. Taru Mäkelän komedia pakkaa nykyajan työelämän keskeisiä tuntoja maalivaraston ahtaisiin puitteisiin. Arto Salmisen romaanista ja sen näytelmäversiosta Kari-Pekka Toivosen, Minttu Mustakallion, Aku Hirviniemen ja kumppanien oli hyvä ammentaa terävää ja pulppuavaa duunaripulinaa. Tänä vuonna valmistuneeseen jatko-osaan ei eväitä enää riittänytkään. (Suomi 2012)
MTV3 perjantai 6.7. klo 20.00.
Spartacus
Stanley Kubrickin historiallinen spektaakkeli ei valmistunut onnellisten tähtien alla. Katkerasta taistelusta se kertookin: Rooman nujerretusta orjakapinasta viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Ohjaajalla, käsikirjoittaja Dalton Trumbolla ja tähti Kirk Douglasilla oli kullakin oma visionsa lopputuloksesta. Tässä tapauksessa siitä ei koitunut laihaa kompromissia, vaan yksilöiden ja aatteiden väkevä myllerrys. (USA 1960)
Kutonen perjantai 6.7. klo 21.00.