Kun on tottunut siihen, että autot ovat paikasta toiseen siirtymistä varten, autoiluun ei liity suurempia intohimoja. Mitäpä noista, peltilehmistä. Avoautosta ei ole voinut edes unelmoida. Nehän ovat jo silkkaa luksusta, johon tavallisella palkansaajalla ei liiemmin varaa ole. Kun sitten mahdollisuus avoautolla ajelemiseen tulee, se ensimmäinen avoautoilukerta on täynnä kliseitä. Merenrantabulevardia, hiuksissa tuivertavaa tuulta, viipyileviä katseita ja asteen verran leuhkempaa ilmettä.
Ensimmäisenä testissä on Peugeot 307 CC, metallinvihreä, ikää pari vuotta, siisti ja yksinkertaisen tyylikäs. Hintaa kolme kertaa enemmän kuin omassa nykyisessä autossa.
Peugeot 307 CC muuttuu nappia painamalla tavallisesta henkilöautosta linjakkaaksi avoautoksi. Noin puolessa minuutissa katto on taiteltuna siististi peräkonttiin, ja pakaroiden alla kehrää avoauto. Pakostakin suupielet nousevat, ryhti kohentuu ja käsivarsi hakeutuu avautuneen ikkunan päälle. Liikkeelle lähdetään hitaasti ja tyylikkäästi. Tällä autolla ei kaupungissa kaahailla, kiihtyvyys ja nopeus testataan vasta moottoritiellä.
Avoauton liike on tasainen, ääni on hiljainen ja kehräävä. Kiihtyvyyttä riittää omiksi tarpeeksi. Auton cd-soittimessa MP3-levyt eivät soi, radio toimii, äänenvoimakkuutta riittää.
28 500 euron hintaisessa autossa ajo-ominaisuudet ovat hyvät, varsinkin kun paremmasta ei ole tietoa. Hillitty sisustus ei pröystäile liikoja. Istuimet tuntuvat hyvälle, ja säätöjä riittää. Auton ollessa normaalitilassa eli katto pään päällä, ulkoinen muotoilu ei omaperäisyydellään leveile.
Toinen avoauto onkin kaikkea muuta kuin klassisen tyylikäs. Auto on vuoden 1997 mallia oleva Pontiac Firebird 3,8 V6, hinta 22 980 euroa. Rättikatto menee sujuvasti peräluukun alle, kattoa nostettaessa loppukiinnitykset on hoidettava itse.
Sen itsensä jatke on Firebird, ja röyhkeä sellainen. Auto on aggressiivinen, hyökkäävä ja vähän rähjäinen. Se on kuin juuri vapauteen päässyt nuorukainen, jonka oma tyyli on vielä kateissa. Rouheisuudessa on toki hehkunsa, ja viehätyksensä, mutta ajo-ominaisuudet eivät egoa imartele.
Automaattivaihteet, kankea kiihtyvyys, syvälle upottavat penkit. Ajamisesta puuttuu rentous, se on hieman vihaista, tökkivää ja rattia, sitä todellakin saa vääntää.
Firebirdissä soitetaan sukkahousuheviä, takapenkillä juodaan pussikaljaa, ja nahkaverhoilu hiostaa. Peugeotissa kuunnellaan hyvää rokkia, ja ollaan piirun verran aikuisempia sekä sulavampia. Siinä missä ranskatar on chic ja naisellinen, Amerikan serkku odottaa vielä kasvamistaan aikuiseksi.
Entäpä ne kliseet? Kyllä, rantakatu on kaunis katsella avoautosta, kuten myös Nallikarin rantatie. Kesätuuli hiuksissa ja kasvoilla tuntuu hienolle. Viipyilevistä katseista jaksaa hetken ajan innostua.
Kyllä! Avoauto, aurinko, kesä, rock. Ihanan ylellistä yhden hetken ajan.
