Kirjakustantamoissa jyllää pieni nostalgiannälkä. Otava julkaisi vasta näköispainokset naisten viihdekirjallisuuden uranuurtajan Hilja Valtosen esikoisromaanista Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) ja kirjasta Nykyhetken tyttölapsi (1937). Myös WSOY tuntuu luottavan kotimaisiin klassikoihin, se julkaisi Väinö Riikkilän (1906-1969) Pertsa ja Kilu -poikakirjasarjasta kaksi näköispainosta.
Otavan kustannuspäällikkö Jaana Koistinen kertoo, että Valtosen kirjojen uusilla painoksilla haluttiin antaa mahdollisuus rakastetuille kirjoille, joissa on "ajatonta charmia". Nuoren opettajattaren varaventtiilistä on otettu myös vuosikymmenten varrella useita painoksia.
Hilja Valtonen (1897-1988) on Suomen naiskirjallisuuden ensimmäinen suuren suosion saanut tekijä. Hänen esikoiskirjaansa on myyty noin 80 000 kappaletta, ja myös hänen 1930-luvulla ilmestyneet kirjansa olivat myyntimenestyksiä. Varaventtiilin ensijulkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta.
Yhteiskunnallinen viesti
Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Kirsti Manninen on tietoisesti jatkanut Hilja Valtosen perinnettä. Hän on julkaissut viihdekirjoja salanimellään Enni Mustonen.
"Enni Mustosena olen omaksunut samantyyppisen perinteisen suomalaisen naistenromaanin moraalin, jossa nainen rohkeasti puolustaa toisten oikeuksia. Mukana on romantiikan lisäksi aina yhteiskunnallinen viesti", Manninen toteaa.
Hän löysi Valtosensa seitsenvuotiaana, sillä hänen enonsa vaimolla oli pitkä rivi kirjailijan teoksia.
"Oli helppo samastua sankarittareen, kun olin itsekin pieni oikeustaistelija koulussa."
Manninen ei ole hämmästynyt Valtosen uudesta tulemisesta.
"Kirjat jauhautuvat kovassa käytössä lukukelvottomiksi, vaikka Valtosesta kiinnostuneiden lukijoiden määrä tuskin on retrobuumin myötä kasvanut."
Valtosen kirjoilla on kaksi merkittävää lukijaryhmää: nuoret tytöt ja vanhenevat naisihmiset. Kirjat ovat yhä ajankohtaisia - sama taisteluasenne on Mannisen mukaan läsnä kaikissa moderneissa naistenromaaneissa.
"Naisellinen kapina, jolla sankaritar nousee puolustamaan naisia, lapsia ja vanhuksia vääryyttä vastaan, on ajatonta."
Radikaali tyyli
Valtonen kuvasi itsenäisiä naishenkilöitä, neiti suorasuu -tyyppejä. "Hänen naiskuvansa oli radikaali vielä 1920- ja 1930-luvulla. Lopussa sankari saa sankarittaren, ja näyttää siltä, että nainen laskee aseensa. Valtonen ei kuitenkaan ollut vaaleanpunaisen romantiikan kannattaja, vaan pikemminkin ironinen."
Taustalla olivat myös Valtosen omat aviokriisit. Valtonen kirjoitti opettajan työnsä ohessa. Esikoista kirjoittaessaan hän poti keuhkotautia, ja perhe oli taloudellisesti sekä henkisesti ahtaalla.
Valtosta epäiltiin "nokkelan sanankäyttönsä vuoksi" salanimen takana lymyäväksi mieheksi. Epäiltyjen listalla oli muun muassa Mika Waltari.
"Kirjoitustyyli oli uudenlaista, pirteää ja radikaalia. Samantapaista kirjallisuutta tunnettiin Suomessa vain käännöksinä."
Vaikka esikoisteos sai myönteistä palautetta, Valtonen koki, ettei häntä otettu vakavasti. Kun hän vuonna 1930 julkaisi historiallisen romaanin Hiiliristi, teilattiin se arvosteluissa viihdekirjailijan yrityksenä kirjoittaa turhan vakavasti.
Taiteen ja viihteen raja oli Valtosen aikoina jyrkkä. Mannisen mielestä naisviihdettä ei arvosteta vieläkään. "Melkein jokainen ilmestyvä dekkari arvostellaan lehdessä, mutta naistenromaaneista kritiikkejä julkaistaan harvoin."
Lannistumaton sydän
Kun vetämättömyys iskee, Kirsti Manninen lukee Valtosen Neiti talonmiehen, koska se on tarmokkaiden naisten ylistys. "Lukemisen jälkeen tuntuu kuin olisi itsekin saanut paljon aikaiseksi."
Manninen luonnehtii Valtosen sankarittaria lannistumattomiksi sydämiksi. "He ovat lämminsydämisiä ja aikaansaavia, Suomihan on täynnä sellaisia naisia."
