Mainos

Pai­kal­li­sis­ta tuot­teis­ta syntyy mait­ta­va pää­siäis­me­nu – vas­tuul­li­suus luo myös pa­rem­paa bis­nes­tä

Iin yrityspalvelut tukevat yrityksiä kasvussa, luontoarvoja unohtamatta. Vastuullisuus on noussut yritysten kannattavan liiketoiminnan kivijalaksi. Vastuullisuus koskee kaikkia toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

“Teen itse kaikki vaiheet. Kerään, valmistan tuotteiksi, pakkaan ja myyn. Saan suurimman osan raaka-aineista niin, ettei tarvitse käyttää edes autoa. Se on ekologista”, Yrttiaitta Saarennon yrittäjä Päivi Kaukua kertoo. Kesäisin Yrttiaitta järjestää lisäksi villiyrttikursseja ja laavuruokailua. Palveluilleen Yrttiaitta on ensimmäisenä iiläisenä saanut Oulu2026 Arctic Food Lab -tuotemerkin, joka voidaan myöntää yritykselle, joka edistää ilmastoystävällisen kehityksen periaatteita Euroopan kulttuuripääkaupungin tavoitteiden mukaisesti.
“Teen itse kaikki vaiheet. Kerään, valmistan tuotteiksi, pakkaan ja myyn. Saan suurimman osan raaka-aineista niin, ettei tarvitse käyttää edes autoa. Se on ekologista”, Yrttiaitta Saarennon yrittäjä Päivi Kaukua kertoo. Kesäisin Yrttiaitta järjestää lisäksi villiyrttikursseja ja laavuruokailua. Palveluilleen Yrttiaitta on ensimmäisenä iiläisenä saanut Oulu2026 Arctic Food Lab -tuotemerkin, joka voidaan myöntää yritykselle, joka edistää ilmastoystävällisen kehityksen periaatteita Euroopan kulttuuripääkaupungin tavoitteiden mukaisesti.

”Ii on kaikkinensa positiivinen paikka”, villiyrtti- ja luonnonmarjatuotteita valmistavan Yrttiaitan yrittäjä Päivi Kaukua kehuu.

Kaukua pyörittää yritystään noin satakolmekymmenvuotiaan Saarennon maalaismiljöössä, jossa pihaa koristavat jykevä hirsinen päärakennus, talli, laavu sekä raaka-aineiden kuivatukseen käytettävä aitta.

”Lähdin suunnittelemaan yrityksen tuotteita ajatuksella, että voisiko tästä lähialueelta löytyviä villiyrttejä ja luonnonmarjoja yhdistää. Ensimmäinen tuotteemme oli puolukka-kuusenkerkkähillo. Vaikka raaka-aikeet ovat tuttuja, niin niitä ei ollut silloin vielä kauheasti yhdistelty”, Kaukua kertoo.

Myöhemmin yritys on laajentanut toimintaansa hilloihin, sinappeihin, juomiin, yrttisuoloihin ja -sokereihin.

Paikallista-merkki kertoo iiläisistä ympäristöarvoista

Yrttiaitta on yksi Iin yrityspalveluiden Paikallista-merkin yrityksistä. Iin yritysneuvoja Johanna Jakku-Hiivala kertoo, että jokainen merkin omaava yritys on tehnyt oman ympäristölupauksensa edistää Iin kestävää kehitystä ja hyvinvointia yritystoiminnassaan. Paikallista-merkkiä käyttää Iissä noin kuusikymmentä yritystä. Toimintaa luotsaavat Iin ja Kuivaniemen yrittäjäjärjestöt sekä Iin kunnan yrityspalveluista sekä ilmastotyöstä vastaava Micropolis Oy.

”Paikallista-verkostossa on mukana yrityksiä kaikilta toimialoilta putkiasennuksesta päiväkoteihin ja elintarviketuottajista huoltoasemiin. Jokainen verkostoon liittyvä yritys saa meiltä Iin yrityspalveluilta opastusta oman ympäristölupauksensa määrittelyyn, Jakku-Hiivala kertoo.

Yksi yritysneuvojan tärkeimpiä työtehtäviä on kannustaa yritykset pohtimaan, miten omia toimintamallejaan voisi muokata vähäpäästöisemmiksi ja kiertotalousajattelun myötä saada uudenlaista kasvua liiketoimintaansa.

”Yrityksen vastuullisuus korostuu asiakkaiden ostopäätöksissä tulevaisuudessa vielä entisestään, mutta esimerkiksi jo nyt vaatimus näkyy yritysrahoituksen saannissa, pankin lainamarginaali voi vaihdella sen mukaan, kuinka hyvin yritys saavuttaa kestävyystavoitteensa. Ostamalla Paikallista-merkin palveluja ja tuotteita pidetään myös kunta elinvoimaisena”, Jakku-Hiivala kiteyttää.

Kallion Lammas -yrittäjät Kimmo ja Hanna Kallio ovat ylpeitä iiläisten yrittäjien yhteisestä tavoitteesta tukea osaltaan kestävää kehitystä ja hyvinvointia.
Kallion Lammas -yrittäjät Kimmo ja Hanna Kallio ovat ylpeitä iiläisten yrittäjien yhteisestä tavoitteesta tukea osaltaan kestävää kehitystä ja hyvinvointia.

Asiakkaat haluavat tietää, miten liha on tuotettu

Myös Iin Kuivaniemellä sijaitseva Kallion Lammas on yksi Iin Paikallista-merkin haltijoista. Lammastilan yrittäjät Kimmo ja Hanna Kallio kertovat, että päätös mukaan lähtemisestä oli helppo. Tilan lampaita laidunnetaan alueen luonnonhoitonurmilla ja niiden rehu tuotetaan paikallisilta pelloilta. Kesäisin osa lampaista viedään läheisille laitumille, jossa ne huolehtivat samalla perinnemaiseman hoidosta.

Ii saa yrityspaikkana myös lammastilan yrittäjiltä kehuja:

”Yritystoimintamme helpottuu jo sillä, kun kaikki on niin lähellä. Esimerkiksi lihantuottajille lähteviä eläimiä ei tarvitse kuskata lähialueita kauemmas.”

Tilalla on lampaita yleensä noin sadan viidenkymmenen ja kahdensadan välillä. Kalliot kasvattavat lampaita sekä lihaksi että villaa varten. Lihasta jalostetaan grillimakkaraa, kebabia, lämminsavupaisteja ja säilykkeitä.

”Ihmiset haluavat tietää, mistä liha on peräisin ja miten se on jalostettu”, Kimmo kertoo.

Yrittäjien haaveena olisi oman tilateurastamon perustaminen, jotta kaikki tapahtuisi suoraan tilalla.

Mutta mitäs lammasfarmarin pöydässä notkuu pääsiäisenä?

”Lammasta. Mutta on sitä kyllä arkenakin”, yrittäjät nauravat.

Näin teet maukkaat Paikalliset lammaskebakot pääsiäispöytään

Lammaskebakot

  • 400 g Kallion Lampaan jauhelihaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 2 tl Yrttiaitan Villisuolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • Pieni sipuli
  • 1 dl tuoretta persiljaa

Sekoita korppujauhot, sipuli, persiljasilppu ja mausteet keskenään. Lisää kananmuna ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauheliha ja sekoita. Laita jääkappiin 30 minuutiksi. Muotoile kebakoiksi, jonka jälkeen lihan voi grillata tai paistaa pannulla tai uunissa.

Tsatsiki

  • 300 g kreikkalaista jogurttia
  • 150 g kurkkuraastetta
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ tl Yrttiaitan Villisuolaa
  • 1 tl hunajaa
  • Tuoretta minttua silputtuna

Puristele kurkkuraasteesta enin kosteus pois ja anna valua hetki siivilässä. Raasta valkosipuli. Sekoita kaikki keskenään ja anna maustua ainakin 30 minuuttia jääkaapissa.

Meillä on kysyntää palveluille ja tilaa uusille yrityksille – Sijoitu Iihin!

Ii on osa Oulun 250 000 asukkaan talous- ja työssäkäyntialuetta. Läpi kulkevan valtatie 4:n (E75) liikennemäärä Iin kohdalla on noin 12 500 autoa vuorokaudessa. Iissä toimii yli 400 yritystä. Vuonna 2021 Iihin perustettiin 62 uutta yritystä ja toimintaansa Iihin laajensi 15 yritystä.

Iin yrityspalvelut auttavat niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviäkin yrityksiä sijoittumaan Iihin. Tutustu Iin yritysmahdollisuuksiin: ii.fi/business

Iin kunta
Paikallista