Paavo Väy­ry­nen jul­kai­si hurjan kuvan leuas­taan – IS: He­rät­tä­nyt huo­mio­ta EU-par­la­men­tis­sa

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on julkaissut kuntavaalien alla itsestään kuvan Facebookissa, jossa hänellä on suuri mustelma leuassa, Ilta-Sanomat kertoo.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on julkaissut kuntavaalien alla itsestään kuvan Facebookissa, jossa hänellä on suuri mustelma leuassa, Ilta-Sanomat kertoo.

Väyrynen arvuutteli Facebookissa mustelmansa alkuperää, mutta kertoi sen julkisuudessa tiistaina. Väyrysen kirjoituksen kommenttiosioissa arveltiin syyksi kaatumista tai porokisaonnettomuutta, tai että alkoholilla olisi osuutta asiaan.

Todellinen syy liittyy hammaslääkärivisiittiin. Väyrysen mukaan hänelle tehtiin kymmeniä vuosia sitten juurihoito, joka epäonnistui. Hammas alkoi nyt vihoitella ja Väyrysen mukaan se leikattiin viime viikolla.

– Ientä piti avata ja poistaa sieltä mätää. Sitten se ommeltiin umpeen, leukaperä turposi ja siihen tuli iso mustelma. Kuulemma mustelma säilyy vielä muutamia päiviä.

Europarlamentissa Väyrysen mustelma on herättänyt huomiota.

– Kyllähän ihmiset kyselevät, mutta ymmärtävät tietysti.

Väyrynen sanoo Facebook-päivityksessään käyttävänsä mustelmakuvaa Helsingin Uutisten vaalikoneessa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä