Pää­val­men­ta­jan pää pöl­kyl­le mä­ki­hyp­py­ka­tast­ro­fis­ta

Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajan Pekka Niemelän pesti on tarkastelussa ensi viikolla.

Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajan Pekka Niemelän pesti on tarkastelussa ensi viikolla. Hänen on tuolloin määrä keskustella tulevaisuudestaan lajiyhdistys Finnjumping ry:n johdon kanssa.

- Tarkoitukseni on tavata päävalmentaja ensi viikolla. Tilanne on kriittinen, Finnjumpingin puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori myöntää.

Mäkijoukkue lähti MM-kisoihin vaatimattomin odotuksin, mutta niihinkin nähden romahdus Val di Fiemmessä on ollut karmaiseva. Kukaan suomalaisista ei selviytynyt kummassakaan henkilökohtaisessa MM-kilpailussa toiselle hyppykierrokselle.

- Mäkijoukkueessa on henkinen takalukko, negatiivisuuden kierre, jonka oikaisemiseen on löydettävä keinot. Mitä ne ovat, selviää varmaan viikon, kahden kuluessa, Vuori sanoo.

- On oltava valmis tekemään koviakin ratkaisuja. Niemelän asemaa en halua muuten kommentoida, mutta on selvää, ettei taakkaa voi panna yksin päävalmentajan niskoille.

Myös Finnjumping ry:n toiminnanjohtajan Mauri Haatajan mukaan lajissa on tultu viimeiselle rajalle.

- Nöyryyttävintä tämä on urheilijoille itselleen, Haataja ymmärtää.