Pää­mi­nis­te­ri Marin Kai­po­lan tehtaan sul­ke­mi­ses­ta: Oliko sopiva aika juuri nyt? – An­ders­son ar­vos­te­lee UPM:n johtoa kovin sanoin

Eduskunta saa heti syyskuussa pääministerin ilmoituksen EU:n elpymisvälineestä ja rahoituskehyksestä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vieraili perjantaina Jämsässä kuulemassa tunnelmia lakkautusuhan alla olevalta Kaipolan paperitehtaalta.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vieraili perjantaina Jämsässä kuulemassa tunnelmia lakkautusuhan alla olevalta Kaipolan paperitehtaalta.
Kuva: Tommi Anttonen

Sanallinen miekkailu UPM:n Jämsän Kaipolan paperitehtaan kohtalosta jatkuu. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kyseenalaisti tehtaan sulkemisen lauantaina Ylen Ykkösaamussa.

– Kun olemme koronan vuoksi nyt erittäin syvässä kriisissä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, herää myös kysymys, miksi juuri nyt? Oliko juuri nyt tarpeen sulkea kannattava tehdas, hän totesi.

Marin sanoi, että UPM tuotti viime vuonna voittoa 1,4 miljardia euroa ja yhtiö on nostanut osinkojaan runsaasti viime vuosina.

UPM on perustellut lakkautusaietta muun muassa suomalaisen paperityöntekijän huomattavasti Saksaa ja Ruotsia suuremmilla palkoilla.

Marin muistutti, että on toisenlaisiakin laskelmia, joissa kokonaiskustannukset kääntyvät Suomelle edullisemmiksi.

Hän pohti myös sitä, onko Suomessa liian helppoa sulkea tehtaita ja irtisanoa työntekijöitä.

Andersson perää yhteistyötä

Pääministeri toisti Ykkösaamussa perjantaisella Jämsän vierailulla esittämänsä toiveen siitä, että yhtiö kutsuisi lomautetut takaisin töihin, jotta he saavat työnantajalta ja toisiltaan tukea.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kritisoi kovin sanoin UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen torstaina julkaisemaa avointa kirjettä, jonka Pesonen julkaisi Kaipolan paperitehtaan sulkemissuunnitelman jälkeen.

Kirjeessään Pesonen arvostelee voimakkaasti poliittisia päätöksentekijöitä ja ay-liikettä.

– Tehtaiden lopettaminen on aina traaginen uutinen ja on hämmentävää, että yritysjohto julkaisee kriisitilanteessa virheellisiin tietoihin pohjaavan avoimen kirjeen. Tällaisten puheenvuorojen sijaan tarvitaan vastuunkantoa ja yhteistyötä, jotta voisimme tukea ihmisiä ja paikkakuntia näissä vaikeissa tilanteissa, Andersson sanoi vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.

Monissa maissa tes-kierros siirrettiin

Elinkeinoelämän keskusliiton EK.n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toi puolestaan viikonlopun tviitissään esille, että monissa muissa maissa tes-kierros siirrettiin korona jälkeiseen aikaan.

– Meillä se tehtiin ennen ja ilman tietoa tulossa olevasta iskusta. Tässä haaste toimialoille, voidaanko hakea joustoa ja säilyttää työpaikkoja, Häkämies kirjoittaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan ilman viime kevään ylisuuria palkankorotuksia, kiky-tuntien poistoa ja lakkojen aiheuttamia kustannuksia sekä polttoaineveron korotuksia Kaipolan koneet eivät olisi olleet suljettavien tehtaiden listan ensimmäisinä.

UPM kertoi keskiviikkona suunnittelevansa Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan pysyvää sulkemista tämän vuoden loppuun mennessä. Suunnitelman toteutuessa tehtaalla menetetään 450 työpaikkaa.
UPM kertoi keskiviikkona suunnittelevansa Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan pysyvää sulkemista tämän vuoden loppuun mennessä. Suunnitelman toteutuessa tehtaalla menetetään 450 työpaikkaa.

Eduskunta koolle ensi viikolla

Eduskunta kokoontuu kesätauon jälkeen ensi viikolla ja hektiseksi povattu politiikan syksy alkaa.

Pääministeri Marin antaa EU:n rahoituskehyksestä ja elpymisvälineestä heti syyskuussa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen.

– Tulen antamaan syyskuussa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen EU:n rahoituskehyksestä ja elpymisvälineestä. Euroopan talouden elpyminen on Suomen teollisuudelle ja viennille ensiarvoisen tärkeä kysymys. Tarvitsemme elvyttävää talouspolitiikkaa, jolla tuemme ihmisiä ja yrityksiä kriisin keskellä, Marin sanoo.

Eduskuntapuolueista perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat kertoneet, että ne haluavat kaataa EU:n elpymisvälineen.

Perussuomalaiset olisivat halunneet eduskunnan koolle jo kesällä, kun elpymisvälineestä EU:ssa päätettiin.

Juttua muokattu kello 13.31: Juttu päivitetty kauttaaltaan.

16.30 korjattu jutussa mainittu vasemmistoliiton puoluevaltuuskunta puoluevaltuustoksi.