Ensimmäistä kertaa historiassa pohjoissaame on kantaoopperan pääkieli Oulun teatterin suurella näyttämöllä. Tuotanto kertoo Euroopan ainoan alkuperäiskansan tarinan — saamelaisten kertoman ja heistä itsestään. Ovllá on kertomus identiteetistä, häpeästä ja ylpeydestä omista juurista sekä kamppailusta kulttuurissa ja ympäristössä, joka kyseenalaistaa ja vähättelee.
Oopperan katsotaan usein heijastava elitististä ja kolonialistista maailmankuvaa, ja siksi pohjoissaamenkielisen, saamelaisista kertovan teoksen tuominen suuren teatterin näyttämölle haastaa vakiintuneita hierarkioita. Ovllá nostaa saamelaisten kulttuurin, maailmankuvan ja kolonialismin traumat osaksi korkeakulttuuria, ei pelkäksi folkloreksi.
Suomessa kolonialismin vaikutuksia ja saamelaisten kokemia assimilaation muotoja on käsitelty vähän, eikä niillä juuri ole sijaa oppikirjoissa, vaikka esimerkiksi paperi- ja tervakaupan historia kytkeytyy laajempiin kolonialistisiin rakenteisiin aina orjakaupasta Etelä-Afrikan apartheidiin.
Muistan Ovllán ensi-illasta somekuvat ja -videot ihmisistä, jotka olivat pukeutuneet saamelaisiin perinneasuihin ja jakoivat kokemuksiaan esityksen jälkeen. Monilla silmät olivat kosteat ja ääni murtumaisillaan liikutuksesta.
Kävin myöhemmin katsomassa Ovllán ja ymmärsin vasta silloin, kuinka paljon sukupolvelta toiselle siirtynyttä traumaa ja kolonialismin taakkaa kannoin mukanani — tiedostamattani. Kokemus oli silmiä avaava, mutta myös raskas. Oli vaikeaa kohdata ne epämukavuuden ja häpeän tunteet, jotka liittyvät omaan kieleen ja kulttuuriin. En lähtenyt teatterista kuivin silmin, ja kesti useita päiviä ymmärtää, mistä tunne nousi. Olen intialainen ja kävin yksityistä Brittien vallan aikana perustettua koulua, jossa hindin puhuminen oli kielletty ja nähtiin sivistymättömyyden merkkinä. Koulun kaikki oppiaineet opetettiin englanniksi, jopa ruokatauolla piti puhua englantia. Kun aikoinaan yritin opettaa omalle lapselleni hindiä, en pystynyt siihen, enkä pitkään aikaan ymmärtänyt, mistä se johtui.
Uskon, ettei tarina olisi ollut yhtä koskettava, ellei tekijöillä olisi omakohtaista kokemusta kolonialismin vaikutuksista. On tarinoita, jotka täytyy kertoa, mutta juuri nämä tarinat pääsevät valokeilaan usein vasta pitkän odotuksen jälkeen.
Toisella mantereella, ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen historiassa, Super Bowlin puoliaikashow esitettiin kokonaan espanjaksi. Bad Bunny kertoi puertoricolaisen tarinan omalla kielellään pyyteettömästi ja anteeksipyytelemättä – rohkea teko Yhdysvaltojen nykyisessä poliittisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä. Hänen esityksensä oli kulttuurinen läpimurto: puertoricolaisen identiteetin ja latinalaisamerikkalaisen ylpeyden tuominen yhden maailman katsotuimman lähetyksen keskiöön. Esitys korosti diasporan voimaantumista ja ammensi identiteetistä, yhteisöstä ja vastarinnasta. Se resonoi laajalti myös eteläaasialaisten keskuudessa. Näitä kahta maailmaa yhdistää kolonialismin lävistämä historia: kamppailu identiteetistä, kielellisestä marginalisoinnista ja kulttuurisesta alistamisesta.
Nyt vietetään rasisminvastaista viikkoa ja näen molemmat teokset voimakkaina antirasistisina tekoina. Antirasismi ei ole vain yksittäisiin rasistisiin tekoihin puuttumista. Se on aktiivista työtä yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistämiseksi. Se on vaikeiden, usein vaiettujen asioiden esiin nostamista, jotta ymmärrämme historiaamme ja oivallamme, miten valtarakenteet, kolonialismi ja rasismi yhä toimivat.
Antonio Gramsci, italialainen filosofi ja poliittinen teoreetikko, tunnetaan kulttuurisen hegemonian teoriastaan. Sen mukaan valta säilyy yhteiskunnissa, kun hallitsevan ryhmän arvot ja maailmankuva muuttuvat “normaaleiksi” — niin normaaleiksi, että alistetut ryhmät alkavat itse pitää niitä luonnollisina. Tämä saa heidän oman kulttuurinsa näyttämään vähempiarvoiselta, jopa näkymättömältä. Kolonialismin yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että kolonisoivan vallan kieli, estetiikka ja maailmankuva määritellään korkeakulttuuriksi. Alkuperäiskansojen kulttuuri puolestaan marginalisoidaan, folklorisoidaan tai häivytetään.
Ovllá-ooppera haastaa tämän hegemonian esittämällä pohjoissaamenkielisen, saamelaisten omiin kokemuksiin perustuvan tarinan valtakunnallisella näyttämöllä. Bad Bunnyn Super Bowl -show taas tuo espanjankielisen ja puertoricolaisen identiteetin maailman seuratuimpien esiintymislavojen keskelle. Molemmat teot ovat kontrahegemonisia: ne tekevät näkyväksi kulttuureita, joita valtavirtahierarkiat ovat pitkään sivuuttaneet ja siten toimivat voimakkaina antirasistisina ja kolonialismia purkavina kulttuurisina tekoina.
Priyanka Sood
projektipäällikkö, Kaikkien Oulu -hanke, Oulun kaupunki