Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvijoija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Tyyppi kantaa ovea selässään pitkin Oulua. Roudaa sen esitykseensä, jossa ei sitten paljon muuta olekaan. No kaksi tuolia, jotta saadaan kaksi puolta, plussaa ja miinusta. Ja esiintyjä, näyttelijä. Mika Kiviniemi esiintyy näyttelijänä.
Ääntä riittää. Mutta riittää myös asiaa: vapaus... Ja valta. Vaikea olisikin käsitellä yhtä ilman toista. Isoja asioita. Kukapa ei olisi niitä miettinyt, joutunut miettimään. Vapaa kuin taivaan lintu? Tunne? Halu? Tyyppi muuttuu. Tyyppi muuttuu moneksi. Tyyppi antaa naisnäkökulmaakin. Hyvä.
Käsitellä? Tyyppi käsittelee ovea. Kunnes vie sen pois. Tyyppi vaihtuu edestakaisin. Sutjakka tunteroinen ehtii mukavasti antaa samaistumismahdollisuuksia, ajatusaihioita, naurua. Ei meinaa millään tulla tylsää. Lopulta näyttämöllä on enää yksi tuoli, jolla ei istu tyyppi eikä näyttelijä, vaan Mika, joka miettii, mitä tuli tehtyä.
Vapaus on, ettei (aina) tarvitse olla kaikki langat (koko ajan) käsissä?
Juttu jatkuu.. yleisöstä riippuen. Saa sanoa sanottavansa, kysyä, kommentoida, jakaa. Tai lähteä heti, mikä ei tarkoita, etteikö juttu jatkuisi katsojan päässä. Trilogian toinen osa. Pidin tästä. Ei turhia kommervenkkejä. Täyttä asiaa. Elävästä elämästä.