Uudistuneen turvapaikanhakijalinjauksen mukaisesti Suomeen ollaan perustamassa palautuskeskuksia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Yksi palautuskeskus voi mahdollisesti sijoittua Ouluun.
Pääkaupunkiseudulle perustetaan varmuudella kaksi keskusta, mutta muitakin on harkinnassa muualle Suomeen.
Oulun lentoasema on Helsinki-Vantaan jälkeen Suomen vilkkain, mikä puoltaa palautuskeskuksen sijoittamista. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen pohti keskiviikon Iltalehdessä, että keskusta harkitaan myös pohjoiseen, ja Oulu voisi olla hyvä vaihtoehto.
Vastaanottoyksikön kehitysjohtaja Pekka Nuutinen Maahanmuuttovirastosta sanoo, että Oulua puoltaa juuri lentokentän läheisyys. Hänen mukaansa silläkin voi olla vaikutusta, että turvapaikanhakijoiden Tornion järjestelykeskus sijaitsee melko lähellä, reilun sadan kilometrin päässä Oulusta.