Oululainen perussuomalaisten poliitikko ja puolueen ainoa europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo sosiaalisessa mediassa ostaneensa talon Vantaalta.
Tynkkysen mukaan hän hankki talon puolisonsa Alan Da Silvan kanssa.
– Siellä on tällä hetkellä kaksi tyhjää huonetta – olemme vihdoin valmiita perustamaan perheen, Tynkkynen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Hänen mukaansa Vantaalle muuton vaikuttimena on myös ajankäytön tehostaminen, sillä europarlamentti edellyttää jatkuvaa matkustamista.
– Suomen eduskunnan aikoina kuljin Oulun ja Helsingin väliä. Kun valitsitte minut Euroopan eduskuntaan, kiertokuvio laajeni Oulun, Helsingin, Brysselin ja Strasbourgin välille, Tynkkynen kirjoittaa.
Uusi talo sijaitsee Tynkkysen mukaan kuuden minuutin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemalta maalaismaisemissa.
– Jopa peurat tulevat pihaan.
Hän kertoo pääseensä käymään Oulussa enää noin kerran kuussa yhdeksi-kahdeksi yöksi.
– Olo on onnellinen, mutta haikea. Lohtajan poika kun rakastui Ouluun niin sydänjuuria myöten. Se tunne ei lähde koskaan pois, se on kaiverrettu niin syvälle.
Helsingin Sanomat tavoitti Tynkkysen maanantaina illasta. Hän kiisti, että muuton taustalla olisi valmistautuminen vuoden 2027 eduskuntavaaleihin, joissa hän voisi asettua ehdolle Uudellamaalla.
Lehden mukaan Tynkkynen viestitti, että eduskuntavaalit eivät ole muuton taustalla, vaan hän tähtää eurovaaleihin vuosikymmenen lopulla eli 2029.