Oulun vir­ka­mie­het: Seit­se­män ter­veys­kes­kus­ta leik­kaus­lis­tal­le

Terveyskeskusten määrä vähenee Oulussa puoleen, jos viranhaltijoiden tiistaina julkistama esitys Oulun uudeksi palvelumalliksi 2020 hyväksytään.

Terveyskeskukset ovat jäämässä historiaan Oulussa.
Terveyskeskukset ovat jäämässä historiaan Oulussa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Terveyskeskusten määrä vähenee Oulussa puoleen, jos viranhaltijoiden tiistaina julkistama esitys Oulun uudeksi palvelumalliksi 2020 hyväksytään.

Muutoksia on tulossa myös kirjastoverkkoverkkoon. Koulujen tarpeellisuuskin katsotaan uudelleen  ja lukioon pääsy hankaloituu, kun aloituspaikkojen määrää lasketaan.

Oulun kaupunginvaltuuston odotetaan lopulliset tekevän ratkaisunsa toukokuun loppuun mennessä.

Kaupunginhallituksessa ehdotuksia käsitellään toukokuun ajan.

Terveyskeskusten tilalle hyvinvointikeskuksia

Käytännössä kaikki 14 Oulun terveyskeskusta poistuvat kartalta, jos uusi malli menee läpi.

Terveyskeskukset muuttuvat hyvinvointikeskuksiksi, joita Ouluun jää kuusi kappaletta, tosin yksi jaettuna Oulunsalon ja Kaakkurin kesken. Näin terveyskeskustasoisia palveluja saa jatkossa vain seitsemästä toimipisteestä.

Terveyskeskusten kartalta katoavat Höyhtyä, Keskusta, Kaijonharju, Myllyoja, Rajakylä, Seppä, Yli-Ii ja Ylikiiminki.

Kaijonharjun ja Rajakylän terveyskeskukset korvataan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksena, joka voi sijoittua vaikka Ritaharjuun.

Kaakkuri ja Oulunsalo yhdistetään hallinnollisesti, vaikka nykyiset palvelut jäävät paikalleen.

Matalamman palvelutason hyvinvointipisteet jäävät ehdotuksessa Yli-Iihin, Ylikiiminkiin ja keskustaan. Lisäksi Hiukkavaaran palvelut aiotaan tarjota hyvinvointipisteen tasolla.

Suun terveyttä eli lähinnä hammashoitoa tarjotaan kuudessa paikassa Haukiputaalla, uudessa pohjoisessa keskuksessa, Kiimingissä, Kontinkankaalla, Kaakkurissa ja Oulunsalossa.

Lisäksi tarkoitus on perustaa vähintäänkin yksi suun terveyshuollon liikkuvayksikkö, korkeintaan kaksi. Ne kiertävät esimerkiksi kouluilla hoitamassa koululaisten hammashoitoa.