
Hietasaaressa ja Toppilassa tehdään seuraavan vuoden aikana viemärisaneeraustöitä. Kyse on Oulun Veden tärkeimmän paineviemärin saneerauksesta.
Oulun Vesi kertoo, että hankkeen ensimmäinen vaihe Hietasaaren veneilykeskuksen ja Mustasalmen välillä on valmistunut lokakuussa. Mustasalmen ja Koskelantien väliä koskeva toinen vaihe aloitetaan ensi viikolla ja se kestää syksyyn 2023 saakka.
Remontissa korvataan noin 50 vuotta vanha paineviemäri kahdella uudella putkella. Saneerattavaa viemäriä pitkin johdetaan noin 100 000 ihmisen jätevedet kohti Taskilan jätevedenpuhdistamoa.
Vanha putki saneerataan, jotta häiriötön jätevesiviemäröinti pystytään turvaamaan. Lisäksi viemärin saneeraus mahdollistaa osaltaan Vaakunarannan asuntomessualueen rakentamisen.
Oulun Veden mukaan töiden suunnittelussa on huomioitu Hietasaaren luonnon ympäristö, mutta myös puita joudutaan kaatamaan viemäriremontin vuoksi.
Työt tulevat aiheuttamaan tilapäistä liikennehaittaa ja lyhytaikaisen vedenjakelun katkoksen Toppilansaaressa. Katkoksesta tullaan tiedottamaan tarkemmin ennen sen ajankohtaa.