Sain puhelun, että Oulun uusissa sähköbusseissa on kylmä. Pohjatiedoksi, että ajoin aikoinani 42,5 vuotta kyseisiä kulkuneuvoja.
Lähdin siis ystävän luokse, matkaa reilut 20 kilometriä, ja ajoneuvona sähköbussi. Ulkolämpötila oli -12 pakkasella. Jo hetken matkaa tehtyämme tunsin, että bussissa oli tosi kylmä. Istuin aika edessä ja ajattelin, että miten kuljettaja tarkenee ajaa näin kylmällä bussilla?
Pyysin kuljettajalta, että voisiko hän lisätä hieman korkeammalle lämpötilaa. Ei kuulemma voinut, on asetukset laitettu ja niillä mennään. Hän ei tuntenut minua ja kun kysyin, että ovatko kaikki bussit näin kylmiä hän sanoi, että vain sähköbussit.
Huolestuin ihan matkustajien puolesta, mutta myös kuljettajan työterveyden ja liikenneturvallisuuden puolesta. Etuoven avautuessa keulassa kävi aika kylmä viima. Entä jos pakkasta olisi ollut -20 astetta? Kyllä lämpöä pitäisi saada lisää noihin muuten upeisiin busseihin ihan asiakastyytyväisyyden vuoksi.
Soitin kaverille, että tulen joku toinen päivä, ja jäin pois puolimatkassa. Takaisin tulin vanhemmalla kalustolla, ja kyllä oli kivan lämmintä.
Mauri Moilanen
Oulu