Suistokaupunkiin on tehty 150 vuoden aikana lukematon määrä siltoja. Silta on luotu aina tarpeeseen, huomaamattomaksi, ilman näkyvää arkkitehtuuria.
Ämmänväylän sillan yläpalkissa annettiin ohje: ”Juosten ajo silloilla kielletty”. Elettiin 1920-lukua, jolloin rajua vauhtia hevosvaljakoilla kapealle sillalle piti rajoittaa, koska vastaan saattoi tulla ihmisiä, polkupyöräilijöitä tai toisia hevospelejä.
Ämmänväylän silta ylittää Oulujoen suistoa Linnansaaren ja Raatinsaaren välissä. Jossain kohdassa kehotettiin ajamaan ”ei hiljaista juoksua nopeammin”. Pokkitörmän ja Linnansaaren välillä Pokkisenväylän sillalla piti myös hiljentää. Puusillalle oli tehty jalankulkijoille oma kansiosa, jotta ihmiset eivät jäisi hevosten tai autojen sekaan.
Pokkisenväylän, Ämmänväylän sekä Tuiranväylän silloista syntyi Oulun ensimmäinen maantiesiltojen osuus Oulujoen yli, kun ne saatiin valmiiksi 150 vuotta sitten 1869. Sitä ennen joen yli mentiin veneillä tai losseilla, joita veivattiin kosken yli hartiavoimilla.
Merikosken siltojen juhlallisia avajaisia vietettiin vappupäivänä 1869. Juhlakulkue lähti Pokkitörmältä ja eteni koristellulle Linnansaarelle. Etunenässä hevosillaan kulkivat sillanrakennustoimikunta, rovasti, läänin kuvernööri, kaupungin porvaristo ja virkamiehet, koulunuorisoa sekä viimeisenä ”ääretön väen paljous”, kuten sanomalehdissä kuvattiin.
Siltojen rakentamiseksi oli perustettiin siltayhtiö, jonka alullepanijoita olivat kauppiaat, vaikka yhtiöön lähti mukaan myös kaupunki. Yhtiö peri viitisenkymmentä vuotta siltamaksua, joka oli jalankulkijoilta aluksi kaksi hopeakopeekkaa sekä hevosajoneuvoilta 8-25 kopeekkaa.
Siltayhtiö rakensi siltojen molempiin päihin kaksi pientä punaista taloa vahtimestareiden asunnoiksi. Kustaa Hautalan (Oulun kaupungin historia IV) mukaan vahtimestarit sulkivat porteilla sillat kerätäkseen siltamaksua. Kaupunginpuoleinen vahtimestarin talo oli Linnansaaressa Pokkisen sillan ”idänpuoleisessa korvassa”. Tuiran puoleinen rahastustalo sijaitsi joen pohjoispuolella sillan kupeessa.
Rahastus loppui jalankulkijoilta 1918. Autoilijoilta siltamaksu lopetettiin 1.1.1930 lähtien, kun maksun kerääminen alkoi jarruttaa vilkastuvaa autoliikennettä.
Siltoja Ouluun on rakennettu 150 vuoden aikana jatkuvasti. Rautatie pohjoiseen kulkee 1886 valmistunutta rautasiltaa pitkin. Kevättulva vei Ämmänväylän ensimmäisen puusillan 1889, minkä jälkeen tilalle saatiin teräksinen silta. Pokkisen puusilta uusittiin rautabetoniseksi 1920-luvulla. Tuiran vanha puusilta purettiin räjäyttämällä 1948 ja viereen avattiin betonisilta. Ämmänväylän teräksinen silta purettiin 1950-luvun alussa betonisen tilalta.
Turo Manninen toteaa (Oulun kaupungin historia VI), että sotien jälkeen kaupungin suurimpia rakennustöitä olivat sillat. Oulujoen suistoon tehtiin kuusi uutta siltaa, jotka liittyivät Merikosken voimalatyöhön. Siltojen paikat ja pituudet perustuivat Alvar Aallon 1940-luvulla laatimaan Koskikeskuksen asemakaavaan.
Autoliikenteen ”pullonkaulaksi” 1960-luvulla kuvattiin rautatiesiltaa, kun osa autoliikenteestä ohjattiin sen laajennuksen kautta. Ohitustien rakentaminen alkoi 1962. Pohjantie valmistui lokakuussa 1967. Sille tehtiin 35 erilaista siltaa, joista suurin oli Oulujoen yli johtava 140-metrinen, mutta huomaamaton betonisilta.
Oulujoen yli on sen jälkeen avattu Erkkolan silta syyskuussa 1988 sekä Poikkimaantien silta marraskuussa 2016.
Katso kuvagalleria: Muinaiset sillat Oulussa - Tuiran väylän vanha silta purettiin räjäyttämällä
